Kolmetoista päivää
(Thirteen Days, USA 2000)
Ohjaus: Roger Donaldson
Pääosissa: Kevin Costner, Bruce Greenwood, Steven Culp
Elokuvakanava Sub Leffa esitti eilen Roger Donaldsonin ohjaaman elokuvan Kolmetoista päivää, jota jäin katsomaan kuin penkkiin naulattuna. Elokuva kertoo vuonna 1962 eskaloituneesta Kuuban ohjuskriisistä. Tilanne kehittyi, kun Neuvostoliitto rakensi Kuubaan keskimatkan ohjusten tukikohdan, joka vaaransi suoraan Yhdysvaltain strategiset kohteet sen omalla maaperällä. Kärjistynyt tilanne oli vähällä johtaa ydinsotaan supervaltojen välillä. Jännittävä asetelma elokuvalle – todellisuudessa ihan helvetillinen.
Kolmetoista päivää kuvaa kolmentoista piinallisen päivän tapahtumia USA:n silloisen presidentin John F. Kennedyn (Bruce Greenwood) sisäpiirin näkökulmasta. Keskeisiä henkilöitä ovat presidentin ohella poliittinen neuvonantaja Kenny O’Donell (Kevin Costner) ja presidentin veli Bobby Kennedy (Steven Culp). Toimintakenttä on moninainen, sillä neuvostoliittolaisten lisäksi omien kenraalien liipasinsormi on herkässä, eikä sotaa tunnu pystyvän estämään.
Donaldsonin ohjaama elokuva alkaa hieman onttojen lentokoneanimaatioiden vauhdittamana, mutta siirtyy heti maan kamaralle ja on parhaimmillaan kuvatessaan käytännön suurvaltapolitiikan kiemuroita ja sen pelaajia. Ydinsodan uhka tuodaan esille riittävän selvästi kuitenkaan alleviivamatta sitä turhaan. Sienipilvi on nykyihmiselle tuttua kuvastoa, jota ei tarvitse paljon selitellä. Kylmät väreet nousevat helposti.
Vuoden 1962 tapahtumia ei voi olla jossain määrin peilaamatta George W. Bushin kauden tapahtumiin Irakin joukkotuhoaseväitteineen ja Venäjän kanssa käytyihin kädenvääntöihin ohjuspuolustuksesta. Yritän mennä lähipäivinä katsomaan Oliver Stonen elokuvan W, jolloin saisin oivan vertailukohdan Donaldsonin elokuvalle ja demokraatti-Kennedylle.
Kolmetoista päivää on hyvä elokuva hyvillä näyttelijöillä. Costnerille elokuva on jo toinen Roger Donaldsonin kanssa. Ensimmäisen yhteistyö oli niin ikään Washingtonin poliittisiin piireihin sijoittuva trilleri Ei pakotietä (1987), joka oli itse asiassa yhdeksäs blogissani esitelty leffa. IMDb-linkki
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä





