Palindromes

(USA 2004)

Ohjaus: Todd Solondz
Pääosissa: Rachel Corr, Ellen Barkin, Emani Sledge

Suomessa suositun Happines-elokuvan ohjaajan Todd Solondzin Palindromes vaatii tuekseen litanjan selityksiä, mikä ei ole eduksi taiteelle. Ohjaaja kehottaa leffan nettisivuilla yleisöä heittäytymään mukaan, vaikkei “olisikaan varma ymmärtääkö kaikkea, tai kaikkia syitä”. Solondz myöntää, ettei ole itsekään varma ymmärtääkö.

En sinänsä karsasta tällaista heittäytymistä. David Lynchin teoksiin on esimerkiksi mielenkiintoista heittäytyä, vaikkei niistä jää usein käteen kovinkaan montaa loogista ajatusta. Toisin kuin visuaalisesti ja tunnelmallisesti upeat Lynch-elokuvat, Palindromes kuitenkin työntää luotaan.

Yhtenä syynä on elokuvan maailman banaali outous. Solondzin vyöryttää katsojan eteen taas Amerikan lähiöiden toisen puolen. Asiasanoina ovat: hyväksikäyttö, teiniraskaus, abortti, pedofilia ja Jeesus-hihhulit – noin aluksi. Teknisesti luotaan työntää päähenkilön esittäjän vaihtuminen taajaan. Ohjaaja itse selittää asian näin:

“(P)ohdin mitä tapahtuisi jos valitsisin joukon täysin erilaisia ihmisiä esittämään samaa, täysin sympaattista hahmoa. Pelkäsin että se saattaisi osoittautua liian suureksi henkiseksi ponnistukseksi yleisölle, näyttävältä mutta tarpeettomalta metkulta, joka etäännyttää yleisön. Toivoin kuitenkin että se aiheuttaisi kasautuvan efektin, joka vetoaisi tunteisiin enemmän kuin jos näyttelijöitä olisi vain yksi: enemmän oikean taian tuntua ja vähemmän näppärää kikkailua.”

Tekniikka on kokeiluna ihan mielenkiintoinen, mutta kyllä vakaa kääntyy lopulta “näppärän kikkailun” puolelle.

Palindromes ei ole huono elokuva, muttei hyväkään. Sillä on sanoma, mutta se hukkuu johonkin taiteellisuuden rämeikköön. Parasta antia on jakso Mama Sunshinen talossa, jossa kaikki ovat omia persooniaan ja Jeesus-laulut raikaavat! IMDb-linkki

http://www.palindromes.fi/

Näissä elokuvissa on jotain samaa:

1. Kauhea kankkunen
2. Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi
3. Constantine