Miehen työ

(Suomi 2007)

Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Pääosissa: Tommi Korpela, Jani Volanen, Maria Heiskanen

Viime aikainen suomalaisen elokuvan kimara sai jonkinlaisen loppukaarensa leffateatterissa, jossa kävin katsomassa Aleksi Salmeperän ohjaaman elokuvan Miehen työ. Elokuva on Salmenperän edelliseen koko illan elokuvaan, Lapsia ja aikuisia verrattuna paljon parempi ja aikuismaisempi. Aikuismaisuus ei kuitenkaan tarkoita, että se näivettäisi katsojaa tuoliin, vaan sai ainakin minut nauramaan paikoin absurdille tragikomiikalle.

Miehen työ nojaa pitkälti vahvojen näyttelijöiden varaan. Tommi Korpela ja Jani Volanen ovat Suomen parhaita näyttelijöitä ja samalla komiikan ammattilaisia. He ovat oivallinen valinta elokuvaan, joka kertoo miehen häpeästä. Juha (Korpela) menettää työnsä kivialan tehtaassa irtisanomisten takia ja huomaa pian ansaitsevansa enemmän kuin ennen palvelemalla kypsempiä naisia erilaisten halujen tyydyttämisessä.

Volasen esittämä Olli on Juhan pitkäaikainen ystävä, joka vähitellen muuttuu Juhan ”manageriksi”. Käsikirjoitus kietoo miesten elämät myös muulla tavoin yhteen, mikä ylläpitää kiinnostuksen elokuvan loppuun asti. Käsikirjoituksen ainoa haaste on löytää tyydyttävä loppu ennakkoluulottomasti etenevälle tarinalle.

Joistakin pienistä puutteista huolimatta Miehen työ on ehdottomasti viime aikojen parhaita suomalaisia elokuvia. Se ei ole syvällinen prostituution tutkielma, mutta kuvaa osuvan kevyellä tavalla parin miehen pyrkimyksiä elämässä. IMDb-linkki

Niin ja jos kaipaat seuraa: Michael’s Hot Date

Kommentoi