Lupaus
(Suomi 2005)
Ohjaaja: Ilkka Vanne
Pääosissa: Laura Birn, Hanna Lekander, Karoliina Vanne, Miitta Sorvali, Pertti Svenholm, Anja Pohjola ja Kari Hietalahti
Kävin vihdoin ja viimein katsomassa eilen elokuvan Lupaus, joka on sotaelokuvana oikein kelvollinen. Tarina kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka liittyvät sodan aikana lottiin. Elokuvan tullessa ensi-iltaan, monet kritisoivat Lotta Svärd -säätiön roolia elokuvateossa. Valkokankaalla mutkia on varmasti suoristettu ja yhtenä ilmeisenä tavoitteena on ollut lottien virallisen historian kertominen elokuvallisin keinoin.
Elokuvan syntytausta johtaa ajoittaiseen historian opetukseen dialogin muodossa. Elokuva sopineekin erinomaisesti kouluihin näytettäväksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä elokuvan arvoa elokuvana. Pääosassa Laura Birn on minusta loistava. Birn esittää nuorta ja jokseenkin viatonta tyttöä, joka joutuu mukaan sodan järjettömyyteen. Elokuvaa elävöittää myös Kari Hietalahden roolisuoritus, joka antaa tarinaan elämän makua.
Positiivista elokuvassa on myös hevosten roolin esille tuominen talvi- ja jatkosodassa. Ollessaan kunnianosoitus lotille, Lupaus kumartaa syvään myös sodissa palvelleille hevosille. Aivan loppuminuuttien isänmaallinen paatos menee hieman liiallisuuksiin, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin tehty elokuva. IMDb-linkki
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
One Response to Lupaus
Vastaa Peruuta vastaus
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä





Vaikka elokuvan tasosta ollaan monta eri mieltä, niin nuoret naisnäyttelijät itsessään ovat mainioita!