Väärät juuret
(Suomi 2009)
Ohjaus: Saara Saarela
Pääosissa: Pertti Sveholm, Milka Ahlroth, Niko Saarela

Väärät juuret (2009)
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Suomalaisen elokuvan gaalassa esitettiin tänään ensi kertaa yleisölle Saara Saarelan ohjaama Väärät juuret -elokuva. Elokuva kertoo Kuuran perheestä, jonka isällä Mikolla (Pertti Sveholm) on diagnosoitu perinnöllinen Huntingtonin tauti. Mikko ei ole kyennyt käsittelemään asiaa eikä keskustelemaan siitä lastensa kanssa. Isän kunnon heikettyä perheen äiti Mirjami (Milka Ahlroth) on päättänyt, että nyt on aika kertoa lapsille. Saara Saarelan ja Selja Ahava-Fosterin käsikirjoittama elokuva käsittelee vakavia aiheita kiitettävän monipuolisesti ja paikoin hyvin leppoisasti. Periaatteena on, että kaikelle inhimilliselle tulee voida nauraa. Elokuva ei kuitenkaan ole komedia, vaan draama komediallisin maustein. Sveholmin ja Ahlrothin hienojen roolisuoritusten ohella myös perheen lapsia esittävät Niko Saarela, Emma Louhivuori ja Silva Robbins tekevät upeaa työtä. Väärät juuret on hieno suomalainen elokuva, jonka toivoo löytävän yleisöä. Elokuva on kuvattu Oulussa ja on ensi-illassa 9.10.2009. IMDb-linkki
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä




