(USA 2005)

Ohjaus: Shane Black
Pääosissa: Robert Downey Jr., Val Kilmer, Michelle Monaghan

Kiss Kiss Bang Bang (2005)Kiss Kiss Bang Bang on niitä vahvarakenteisia ja kauniita puita, joita ei kasva joka hehtaarilla Hollywoodin action-metsässä. Elokuva on Shane Blackin debyyttiohjaus ja ainokainen tähän päivään mennessä. Black kuitenkin tuntee alansa, koska on käsikirjoittanut muun muassa elokuvat Tappava ase ja Viimeinen partiopoika. Oma ohjaus on nokkela mustalla huumorilla höystetty toimintaleffa.

Käsikirjoituksen ja sujuvan dialogin ohella elokuvan vahvuuksia ovat ehdottomasti näyttelijät. Robert Downey Jr. ja Val Kilmer pistävät omalla lyömättömällä karismallaan ja kemiallaan Tappava ase -pariskunnan Mel Gibsonin ja Danny Gloverin pyörimään tuoleillaan. Downey ja Kilmer eivät ole toisaalta lainkaan samanlaisia, mutta toisaalta kohellus on.

Kaikki alkaa jouluna Los Angelesissa – kuten niin monet toimintaleffat. Miksi joulu on niin suosittu aika amerikkalaisissa elokuvissa? No, joka tapauksessa loput voitte katsoa leffasta, se kannattaa. Puolitoista tuntia, ei ole paha. On erittäin hyvä. IMDb-linkki

Näissä elokuvissa on jotain samaa:

  1. Tropic Thunder
  2. Sherlock Holmes
  3. Zodiac
Avainsanat:
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

When James Bond gets an assignment, he probably ends up on the Riviera, up to his 007´s in bikinis. Me? I end up 80 miles past nowhere.
— MacGyver