Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto

(A Nightmare on Elm Street Part 2: Freddy’s Revenge, USA 1985)

Ohjaus: Jack Sholder
Pääosissa: Mark Patton, Kim Myers, Robert Englund

A Nightmare on Elm Street Part 2: Freddy's Revenge (1985)

Sivustakatsoja-elokuvablogi innoitti minut palaamaan takaisin nostalgisiin VHS-muistoihin ja New Line Cineman Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjaan. Kuten Sivustakatsojan kirjoituksen kommentaarissa jo kirjoitinkin, on kakkososa ensimmäinen Elm Street -leffa, jonka näin. Katsoin elokuvan viimeksi arviolta 18 vuotta sitten myyntivideolta. Elokuvaa oli silloisen lainsäädännön puitteissa sensuroitu aika lailla, jotta ikärajaksi oli saatu K-16. Erityisesti muistan, miten puolen tunnin kohdalla tuleva suihkukohtaus oli sensuroitu niin, ettei katsoja lopulta ehtinyt ymmärtää, mitä kohtauksessa oikein tapahtui. Suihkukohtauksen lisäksi leffassa on näin jälkikäteen arvioiden muutoinkin aika vahva homoeroottinen lataus – osin kai tahattomasti. Hankin tänään koko Elm Street -saagan DVD-boxina Anttilasta ja täytynee katsoa nuo muutkin osat – kakkonen kun taitaa olla yksi heikoimmista. Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto omaa silti sitä kuuluisaa nostalgia-arvoa. IMDb-linkki

2 Replies to “Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto”

  1. No niin, siitä se lähtee. Itse en tosin huomannut mitään homoeroottista latausta, mutta en kai vain osannut kiinnittää moisiin asioihin huomiota.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.