Prinsessa
(Suomi 2010)
Ohjaus: Arto Halonen
Pääosissa: Katja Kukkola, Krista Kosonen, Samuli Edelman

Prinsessa (2010)
Kävin eilen katsomassa Arto Halosen (Pyhän kirjan varjo, Magneettimies) ohjaaman Prinsessa-elokuvan Espoo Ciné -festareilla. Täydessä Tapiola-salissa istui myös joukko elokuvan tekijöitä ja usealle heistäkin tämä oli ensimmäinen näytös valmiista leffasta. Tositapahtumiin tietyssä määrin perustuvan elokuvan varsinainen ensi-ilta on 10.9.2010. Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalan potilaista ja mielenterveysongelmien hoidosta 1940- ja 1950-luvuilla. Pääosassa on skitsofreniaan sairastunut ja prinsessana esiintyvä Anna Lappalainen (Katja Kukkola). Yhdessä vapaaherratar Christina Von Heyrothin (Krista Kosonen) ja muiden potilaiden kanssa Prinsessa muodostaa railakkaan hovin tylsässä laitoksessa.
Elokuva on kuvattu hienosti ja barokkihenkinen musiikki säestää kuvia tyylikkäästi. Prinsessan tarina itsessään on varsin mielenkiintoinen ja avautuu ehkä paremmin elokuvan näkemisen jälkeen. Anna Lappalainen valmisti muun muassa arvostettuja tekstiilitaideteoksia, joita vilahtaa myös elokuvassa. Elokuvan tarina etenee mukavasti, kulkien kuitenkin melko tuttuja polkuja. Jossain määrin mieleen nousevat Milos Formanin elokuva Yksi lensi yli käenpesän (1975) sekä Klaus Härön Uusi ihminen (Den nya Männsikan, 2007), jotka ovat myös käsitelleet ihmisen ja laitoksen välistä jännitettä. Prinsessa-elokuvan keskeinen sanoma on erilaisuuden hyväksymisen tärkeys.
Näyttelijät ovat elokuvassa hyviä. Espoon Cinéssä paikalla olivat Katja Kukkola, Krista Kosonen, Antti Litja, Pirkka-Pekka Petelius ja Paavo Westerberg, joka on myös yksi käsikirjoittajista. Muut kaksi käsikirjoittajaa ovat Halonen ja Pirjo Toikka. Ohjaaja Haloselle Prinsessa on hänen omien sanojensa mukaan mieluisa paluu fiktion pariin useiden dokumenttielokuvien jälkeen. Paluu on hieno ja hallittu. IMDb-linkki
MTV3 esittää 11.9.2010 klo 15.05 ohjelman Prinsessan hovissa, joka kertoo elokuvan teosta ja Prinsessasta. Pitää muistaa katsoa.
Elokuvan sivut: www.prinsessaelokuva.fi
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
3 Responses to Prinsessa
Vastaa Peruuta vastaus
Kirjoittajasta
"Olen rehellinen elokuvanharrastaja, jolle kirjoittaminen avaa uuden oven seitsemänteen taiteeseen." -HenrikTwitter
- I rated Three Fugitives 5/10 http://t.co/r60cjQhd #IMDb 5.2.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
- Henrik: Ensi kuva Skyfall-leffasta
- Lazzlo: Le Havre
- Lazzlo: Ensi kuva Skyfall-leffasta
- Tanja: New York, I Love You
- Henrik: Hobitti-traileri
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä





Mukavaa kuulla, että Prinsessa miellytti! Joudun itse odottamaan elokuvan teatterilevitykseen saapumista kun en tänään paikalle päässyt. Harmi sinänsä, koska olisi ollut todella mahtavaa kuulla tekijöiden mietteitä.
Olin viime syksyn R&A:ssa katsomassa Magneettimiestä ja Arto Halosen ulosanti miellytti minua kovasti. Lopulta juttelinkin hänen kanssaan hieman Andrea Arnoldin Fish Tankin päivänäytöksen jälkeen. Fiksu ja mukavanoloinen mies.
Katsoin Prinsessan viikko sitten ja odotukseni olivat korkealla, koska elokuvan aihe oli erittäin mielenkiintoinen, varsinkin kun perustui tositapahtumiin ja sijoittui vieläpä Suomeen. Ehkä odotin liikaa, mutta olin hieman pettynyt kokonaisuuteen – näyttelijät tekivät loistotyötä, mutta liiallinen näytelmällisyys (mikä monesti ikävä kyllä vaivaa kotimaisia elokuvia) häiritsi minua hieman.
Prinsessa on hyvä elokuva, mutta jos jokin hieman haittasi katselukokemusta, niin se oli tuttuuden tunne. Kuten jo yllä kirjoitin, elokuva toi mieleen esim. elokuvat Yksi lensi yli käenpesän (1975) ja Uusi ihminen (Den nya Männsikan, 2007). Hahmot eivät ole elokuvissa samoja, mutta jotenkin nämä leffat ovat läheistä sukua keskenään ja yhdennäköisyyttä on.