(The Dark Knight, USA 2008)
Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Michael Caine
Christopher Nolan työryhmineen on tehnyt suuren palveluksen Batman-faneille, jotka joutuivat repimään trikoitaan Joel Schumacherin käsittämättömien irvikuvateosten jälkeen. Nolanin Batman Begins ja nyt The Dark Knight ovat sen verran hienoja elokuvia, ettei tarvitse olla edes Batman-tietoinen, jotta niistä voisi nauttia. Yön ritari saattaa olla paras Batman-elokuva tähän mennessä.
En ole suuri Batman-tietäjä, mutta minua on aina viehättänyt Batmanin tiukka ote Gotham Cityn kosteiden ja pimeiden sivukatujen asfalttipinnasta. Tavoitteena ei ole outojen hahmojen esittely, vaan ennemminkin ihmisten sisäisten pelkojen värittäminen.
Yön ritari jatkuu siitä mihin Batman Begins jäi. Kaupunkiin on saapunut outo rikollinen, Jokeri (Heath Ledger), joka haluaa järkyttää rikollisjärjestöjen, poliisin ja Batmanin valta-asetelmaa. Tähtäimeen joutuu myös syyttäjä Harvey Dent (Aaron Eckhart), joka seurustelee Bruce Waynen (Christian Bale) ikiaikaisen ihastuksen Rachel Dawesin (Maggie Gyllenhaal) kanssa.
Elokuva kestää kaksi ja puoli tuntia, mutta ajan kulua ei juuri huomaa, koska tarina pystyy pitämään koko matkan otteessaan. Näyttelijätyö on ensiluokkaista. Jo mainittujen ohella – ehkä Gyllenhaal pois lukien – valkokankaalla on ilo katsella Morgan Freemania, Gary Oldmania ja Michael Cainea. Heath Ledger on viimeiseksi jääneessä roolissaan erinomainen. Jokeri tuntuu aidolta, niin oudolta kuin se tuntuu.
Toteutus on kokonaisuudessaan onnistunut. Mielenkiintoista on kuunnella myös elokuvan ääniraitaa, jossa perinteistä musiikkia korvaa usein värisevä ja särisevä äänimaisema. Suosittelen. IMDb-linkki
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
2 Responses to Yön ritari
Vastaa
Kirjoittajasta
"Olen rehellinen elokuvanharrastaja, jolle kirjoittaminen avaa uuden oven seitsemänteen taiteeseen." -Henrik
Mainospaikka
Hyvä leffa joka omalla kohdallani hieman kärsi pitkästä odotuksesta ja ennakko hypestä..vaikka ennakkomainoksia yritinkin lopulta vältellä. En myöskään pääse irti tunteestä että elokuva oli vain pohjustus jatkolle. Älyttömän hyvä pohjustus ja homma toimi, mutta uudemman katselukerran myötä toivon saavani enemmän tästäkin osasta irti..minkä ei luulisi olevan vaikeaa koska elokuvassa on niin paljon mistä pitää.
Tästä ollaan taidettu ennenkin puhua, mutta odotukset ovat mielestäni elokuvanharrastajan – ja miksei ammattikriitikkojenkin – ikuinen riesa. Jos elokuvalle lataa omassa mielessä liikaa odotuksia ei maailmasta löydy elokuvaa joka täyttäisi ne kaikki. Pettymys on aina karvas. Kolikon toisena puolena on odottamattomien elokuvaelämysten tuoma tyytyväisyys.
Olen ollut melkoisessa flunssassa noin viisi päivää ja viettänyt siksi erityisen suuren osan ajastani katsellen elokuvia kotisohvalla. Elokuvien joukkoon on mahtunut odotetun hyviä elokuvia, kuten Rififi, The Prestige (kiitos Teo vinkistä) ja Babel. Odottamaton kokemus oli Breach, josta yritän saada pari riviä aikaiseksi ihan pian.