The Prestige
(USA 2006)
Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Hugh Jackman, Christian Bale, Michael Caine

The Prestige (2006)
Pidän trailereista, mutta jostakin syystä tämän elokuvan ennakkomainonta pikemminkin työnsi luotaan kuin veti teatteriin. Onneksi on ajantasalla olevia elokuvanystäviä, jotka johdattavat takaisin oikealle polulle. Katsoin The Prestige -elokuvan Teon suosituksesta enkä pettynyt. Kahdesta kilpailevasta taikurista kertova elokuva voi olla erinomainen.
Christopher Nolanin ohjaama elokuva, jossa on näyttelevät Christian Bale ja Michael Caine -kuulostaa kovasti Batmaniltä. Samaa laatua The Prestige tarjoaa, mutta hieman eri maisemissa ja ajassa. Elokuva kertoo kahdesta taikurista (Hugh Jackman ja Christian Bale) 1800-luvun lopun Lontoossa, joiden keskinäinen kilpailuvietti muuttuu elämää suuremmaksi taisteluksi kunniasta ja parhaasta tempusta.
Elokuvan käsikirjoitus on omaperäinen ja salaperäinen. Se on kiinni todellisuudessa niin vahvasti, ettei katsoja epäile, mutta samalla niin uskomaton, ettei kaikkea haluaisi uskoa todeksi. The Prestige on itsessään onnistunut taikatemppu, jota sulattelee pitkään. Nautittavinta ovat näyttelijät, tarina ja Lontoon kuvaus. Mielenkiintoisen roolisuorituksen tekee myös David Bowie, joka esittää tiedemies/keksijä Nikola Teslaa.
Erinomainen elokuva. Suosittelen, mikäli haluaa katsoa jotakin muuta kuin romanttista komediaa tai takaa-ajotoimintaa. IMDb-linkki
Huom! The Prestige saattaa helposti sekoittua toiseen “taikurielokuvaan” The Illusionist (IMDb), joka mielenkiintoista kyllä julkaistiin aika samoihin aikoihin. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta trailerin perusteella se vaikuttaa lattealta. Kuka haluaisi suositella sitä minulle?
Näissä elokuvissa on jotain samaa:
2 Responses to The Prestige
Vastaa Peruuta vastaus
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä





Valitettavasti The illusionist ei toiminut läheskään yhtä hyvin kuin The Prestige ja vaikkakin elokuva oli tyylikäs ja Edward Norton hyvä ( kuten aina ) niin kokonaisuus jäi todellakin latteaksi ja ennalta arvattavaksi.
Ahaa, mä tein oikean arvion trailerin perusteella!