Every Thing Will Be Fine

(Saksa, Kanada, Ranska, Ruotsi, Norja 2015)

Ohjaus: Wim Wenders
Pääosissa: James Franco, Rachel McAdams, Charlotte Gainsbourg

Every Thing Will Be Fine (2015)

Every Thing Will Be Fine (2015)

Wim Wendersin viimeisin elokuva kertoo aloittelevasta kirjailijasta nimeltä Tomas Eldan (James Franco), jonka luovuus on jumissa. Mies ajaa autollaan sankassa lumisateessa nuoren pojan yli, joka menehtyy onnettomuudessa. Surullinen tapahtuma muuttaa Tomasin elämän suunnan, mutta samalla kirjallinen luomisvoima syttyy.

Kävin katsomassa elokuvan Espoo Cinén päätöspäivänä elokuussa, mutta kirjoittaminen on kuitenkin viivästynyt erinäisten syiden varjolla. Elokuva saa ensi-iltansa nyt perjantaina Yhdysvalloissa, mikä antaa jonkinlaisen tekosyyn julkaista blogipostaus juuri nyt.

Rotten Tomatoes -elokuvasivuston laskurin mukaan Every Thing Will Be Fine ei ole ollut kriitikoiden mieleen. Positiivisia arvioita on kirjoittamishetkellä 17 %. Elokuva onkin harvinaisen tylsä: tarina etenee verkkaisesti, mutta henkilöistä ei silti ehditä tai viitsitä kertoa mitään kovinkaan mielenkiintoista. Päähenkilöillä on ongelmia, mutta tämä kuitataan aika lailla sillä, että päähenkilö mumisee, että ongelmia on. Kiinnostavin hahmo on Charlotte Gainsbourgin näyttelemä kuolleen pojan äiti.

Tarinan ja draaman kaaren sijaan kaikki panokset elokuvassa on pantu 3D-kuvaukseen, jonka lopputulosta voin vain kuvitella. Näin elokuvan Espoo Cinéssä nimittäin 2D-versiona. Tässä formaatissa kaikenlainen syvyysvaikutelma jäi tyystin saavuttamatta ja lopputulos on yksiulotteinen pannukakku.

IMDb

One Reply to “Every Thing Will Be Fine”

Vastaa käyttäjälle Henrik Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.