Graffiti Bridge

(USA 1990)

Ohjaus: Prince
Pääosissa: Prince, Morris Day, Ingrid Chavez, Jerome Benton

Graffiti Bridge (1990)
Graffiti Bridge (1990)

Sanottakoon heti alkuun, että olen Prince-fani. Olen diggaillut miehen musiikkia melko hartaasti nyt 28 vuotta. Ehkä juuri siksi Graffiti Bridge -elokuvasta on haasteellista kirjoittaa. Elokuvan ja samannimisen albumin musiikki on erinomaista, mutta elokuvana tämä ei toimi niin hyvin. 

Graffiti Bridge on Princen ohjaama ja käsikirjoittama jatko-osa Purple Rain (1984) -elokuvalle. Minneapolisiin sijoittuvassa Purple Rainissa Prince ja The Revolution -bändi taistelivat yleisön suosiosta Morris Dayn luotsaaman The Time -yhtyeen kanssa. Jatko-osa Graffiti Bridge marssittaa valkokankaalle tutut hahmot: Kidin (Prince), Morris Dayn, Jerome Bentonin ja muut The Time -bändin jäsenet sekä tietysti Princen moottoripyörän.

Tällä kertaa Morris Day haluaa ottaa haltuunsa kuvitteellisen Seven Cornersin musiikkiklubit, mukaan lukien hänen ja Kidin yhteisomistaman Glam Slamin – jonka esiintymislavan alla Kid asuu. Miesten vihamieliseksi äitynyttä välienselvittelyä ratkomaan on taivaasta lähetetty enkeli nimeltä Aura (Ingrid Chavez).

Juonikuvio ja sen kuljetus ontuvat. Kidin eli Princen ja Morris Dayn edelleen jatkuva nokittelu ei ole kovin kiinnostavaa. Lisäksi taivaallinen Aura ja maallista tuskaa poteva Kid jäävät turhan ohuiksi, jotta hahmoihin voisi samaistua. Kidin asunto esiintymislavan alla sisältää mielenkiintoista vertauskuvallisuutta, mutta Morris Dayn virtsaaminen Princen viherkasvien päälle vie huomion tältäkin pohdinnalta. Elokuva haluaa selkeästi korostaa hengellisyyden ja lähimmäisenrakkauden merkitystä, mutta sanoma hukkuu liiaksi uhoamisen ja macho-vitsien alle.

Graffiti Bridge on kuvattu muutamia lyhyitä ulko-otoksia lukuun ottamatta Princen Paisley Park -studioilla Chanhassenissa. Studiolavasteissa kuvaaminen on ollut ehkä kustannusnäkökulmasta hyvä ratkaisu, mutta lopulliseen elokuvaan se luo varsin muovisen tunnelman. Erityisesti elokuvan nimessä esiintyvä graffitisilta on kovin epäaidon oloinen.

Negatiivisuus sikseen – se mikä elokuvassa toimii on musiikki. Leffassa kuullaan liuta laadukkaita Prince-raitoja, kuten Thieves in the Temple, The Question of UJoy in Repetition, Still Would Stand All Time ja Graffiti Bridge. Myös The Time saa paljon ääniraita- ja ruutuaikaa. Yhtenä Graffiti Bridge -leffan tavoitteena olikin nosteen luominen The Time -bändille. Elokuvan ilmestymisen yhteydessä yhtye julkaisi Pandemonium (1990) -albumin, jolta löytyvät mm. sellaiset biisit kuin Jerk Out, Data Bank ja Donald Trump (Black Version). Edellä mainittujen artistien ohella elokuvassa esiintyvät myös George Clinton, Mavis Staples ja Tevin Campbell

Heikkouksistaan huolimatta Graffiti Bridge on kiehtova teos. Musiikki on kuitenkin avain tähän elokuvaan. Jos musiikki ei innosta, niin ei kyllä elokuvakaan. Itseäni on innostanut sen verran, että omistan elokuvan jo kolmessa eri formaatissa: VHS, DVD ja Blu-Ray.

Graffiti Bridge (1990) eri formaateissa

Elokuvan traileri

The Kid, the king, bad blood, hot stellas in a story the way only Prince could tell it…with music! Graffiti Bridge!

Lisätietoa: IMDb / Elonet

Katso myös blogin Prince-teemasivu.

Kommentoi