(USA/Ruotsi 2011)
Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Daniel Craig, Rooney Mara, Christopher Plummer
David Fincherin (Seitsemän, Fight Club, Social Network) ohjaama versio Stieg Larssonin romaanista Miehet jotka vihaavat naisia (2005) on hienosti toteutettu jännäri. Elokuva seuraa uskollisesti kirjaa (engl. The Girl With The Dragon Tattoo) ja muistuttaa aika lailla vuonna 2009 valmistunutta ruotsalaista
(Moon Over Parador, USA 1988)
Ohjaus: Paul Mazursky
Pääosissa: Richard Dreyfuss, Raul Julia, Sonia Braga
Helsingin Sanomat uutisoi tänään (24.4.2012) verkkosivuillaan, että: “Venezuelan presidentti Hugo Chavez katkaisi maanantaina siivet huhuilta, joiden mukaan hän olisi kuollut Kuubassa sairaalahoidossa. Hän soitti valtion televisiokanavalle sen jälkeen, kun maan viranomaiset olivat jo kiistäneet huhut.”
Uutinen toi [...]
Ridley Scottin elokuva Prometheus ilmestyy tulevana kesänä, ja trailerin perusteella se vaikuttaa erittäin lupaavalta. Prometheus-leffan oli tarkoitus alun perin olla etko-osa (prequel) Scottin sci-fi-klassikkoon Alien – kahdeksas matkustaja (1979), mutta matkan varrella elokuvasta on ilmeisesti muotoutunut enemmän oma itsenäinen elokuvansa. Odotan innolla.
Brünon jälkeen onkin sopiva aika katsoa Sacha Baron Cohenin tulevan leffan traileri. Diktaattori (2012; IMDb) vaikuttaa melko säälliseltä komedialta. Tällä kertaa tyylilajina tuntuu olevan 100 prosenttinen fiktio – ilman “dokumentaarista” lisää.
(USA 2009)
Ohjaus: Larry Charles
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Gustaf Hammarsten
Nelonen esitti kuukausi sitten (24.2.2012) Sacha Baron Cohenin luoman sketsihahmon – itävaltalaisen muotitoimittaja Brünon – ympärille rakennetun elokuvan Brüno. Leffa on looginen jatko Cohenin edelliselle menestyselokuvalle Borat (2006), jonka kävin katsomassa aikoinaan leffateatterissakin.
Vuonna 2009 ilmestynyt Brüno ei kiinnostanut elokuvayleisöä aivan Boratin [...]
(The Iron Lady, Iso-Britannia 2011)
Ohjaus: Phyllida Lloyd
Pääosissa: Meryl Streep, Jim Broadbent, Alexandra Roach
Meryl Streep on yksi aikamme arvostetuimmista näyttelijöistä, mutta jollain lailla hän onnistuu yhä uudelleen yllättämään taidoillaan. Viimeisin Streep-näytös on Phyllida Lloydin (mm. Mamma Mia!) ohjaama Rautarouva, joka kertoo Iso-Britannian entisestä pääministeristä Margaret Thatcheristä.
“Rautarouva” Thatcher toimi pääministerinä vuosina 1979-1990 [...]
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä




