Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Daniel Craig, Rooney Mara, Christopher Plummer

David Fincherin (Seitsemän, Fight Club, Social Network) ohjaama versio Stieg Larssonin romaanista Miehet jotka vihaavat naisia (2005) on hienosti toteutettu jännäri. Elokuva seuraa uskollisesti kirjaa (engl. The Girl With The Dragon Tattoo) ja muistuttaa aika lailla vuonna 2009 valmistunutta ruotsalaista (USA/Ruotsi 2011)

Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Daniel Craig, Rooney Mara, Christopher Plummer

The Girl With The Dragon Tattoo (2011)

David Fincherin (Seitsemän, Fight Club, Social Network) ohjaama versio Stieg Larssonin romaanista Miehet jotka vihaavat naisia (2005) on hienosti toteutettu jännäri. Elokuva seuraa uskollisesti kirjaa (engl. The Girl With The Dragon Tattoo) ja muistuttaa aika lailla vuonna 2009 valmistunutta ruotsalaista elokuvaversiota.

Fincherin elokuvassa kaikki mahdolliset löysät on otettu pois ja siksi tapahtumien intensiteetti on suurempi kuin Niels Arden Oplevin ohjaamassa versiossa. Ruotsalainen tapahtumamiljöö on rakennettu hyvin autenttisesti, mikä saa elokuvan seuraamisen tuntumaan aluksi hieman oudolta: kaikki on nimittäin perin ruotsalaista – paitsi ihmisten puhe. Miksi esimerksi TV4:n uutisankkuri puhuu englantia? Tähän tottuu pian.

Olen lukenut Larssonin Millenium-trilogian ja katsonut ruotsalaisfilmatisoinnit, mutta silti Fincherin elokuva sai minut kiemurtelemaan sohvan nurkassa hermostuneesti. Elokuva tuli jopa seuraavana yönä uniin, mitä ei tapahdu kovin usein. Tarinan ja ohjauksen lisäksi syypäitä tähän ovat erityisesti pääosien esittäjät Daniel Craig ja Rooney Mara, leikkaajat Kirk Baxter ja Angus Wall sekä elokuvamusiikin luoneet Trent Reznor ja Atticus Ross.

Elokuvan ambient-henkisen soundtrackin voi kuunnella alla:

Elokuva julkaistiin DVD:llä ja Blu-ray:llä 25.4.2012.

IMDb / Elonet

Ohjaus: Paul Mazursky
Pääosissa: Richard Dreyfuss, Raul Julia, Sonia Braga

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (24.4.2012) verkkosivuillaan, että: “Venezuelan presidentti Hugo Chavez katkaisi maanantaina siivet huhuilta, joiden mukaan hän olisi kuollut Kuubassa sairaalahoidossa. Hän soitti valtion televisiokanavalle sen jälkeen, kun maan viranomaiset olivat jo kiistäneet huhut.”

Uutinen toi [...]]]> (Moon Over Parador, USA 1988)

Ohjaus: Paul Mazursky
Pääosissa: Richard Dreyfuss, Raul Julia, Sonia Braga

Moon Over Parador (1988)

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (24.4.2012) verkkosivuillaan, että: “Venezuelan presidentti Hugo Chavez katkaisi maanantaina siivet huhuilta, joiden mukaan hän olisi kuollut Kuubassa sairaalahoidossa. Hän soitti valtion televisiokanavalle sen jälkeen, kun maan viranomaiset olivat jo kiistäneet huhut.”

Uutinen toi välittömästi mieleeni Paul Mazurskyn vuonna 1988 ohjaaman elokuvan Kuu Paradorin yllä, jonka katsoin jokin aika sitten monen vuoden jälkeen uudelleen. Elokuvassa menestyksestä haikaileva amerikkalainen näyttelijä Jack Noah (Richard Dreyfuss) on kuvaamassa uusinta elokuvaansa Etelä-Amerikassa, pienessä Paradorin valtiossa. Noah tapaa kuvauspaikalla maan diktatoorisen johtajan Alphonse Simmsin ja esittää tästä pyydettäessä myös lyhyen imitaation.

Kun diktaattori yllättäen kuolee liiallisen ryypiskelyn seurauksena, diktaattorin turvallisuuspäällikkö Roberto Strausmann (Raul Julia) etsii maassa lomailevan amerikkalaisnäyttelijän käsiinsä ja “palkkaa” tämän esittämään kuollutta diktaattoria. Maan poliittinen tilanne on niin herkkä, että johtajan kuolema ajaisi maan sekasortoon. Alkaa farssi, joka siirtyilee tunnetilasta toiseen.

Richard Dreyfuss on ollut aina yksi suosikkinäyttelijöistäni. Miehen esittämät hahmot ovat usein aika samanlaisia, hieman hyperaktiivisia, mutta vilpittömiä touhottajia. Dreyfussin rinnalla elokuvassa nähdään myös kaksi muuta vahvaa kasvoa: Raul Julia ja Sonia Braga. Kuu Paradorin yllä on ajoittain hieman epätasainen sekoitus komediaa ja draamaa, mutta lopputulos on silti hyvä.

Ja tässä Maurice Jarren elokuvaan säveltämää musiikkia:

IMDb / Elonet

Ohjaus: Larry Charles
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Gustaf Hammarsten

Nelonen esitti kuukausi sitten (24.2.2012) Sacha Baron Cohenin luoman sketsihahmon – itävaltalaisen muotitoimittaja Brünon – ympärille rakennetun elokuvan Brüno. Leffa on looginen jatko Cohenin edelliselle menestyselokuvalle Borat (2006), jonka kävin katsomassa aikoinaan leffateatterissakin.

Vuonna 2009 ilmestynyt Brüno ei kiinnostanut elokuvayleisöä aivan Boratin [...]]]> (USA 2009)

Ohjaus: Larry Charles
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Gustaf Hammarsten

Brüno (2009)

Nelonen esitti kuukausi sitten (24.2.2012) Sacha Baron Cohenin luoman sketsihahmon – itävaltalaisen muotitoimittaja Brünon – ympärille rakennetun elokuvan Brüno. Leffa on looginen jatko Cohenin edelliselle menestyselokuvalle Borat (2006), jonka kävin katsomassa aikoinaan leffateatterissakin.

Vuonna 2009 ilmestynyt Brüno ei kiinnostanut elokuvayleisöä aivan Boratin tapaan. Itsekin päätin katsoa leffan, kun se on mahdollista ilman lisämaksua – ja nyt se onnistui, vihdoin ja viimein digiboksilta.

Boratin tapaan Brünokin lähtee kotimaastaan maailmalle ja kohtaa matkallaan erilaisia ihmisiä ja kulttuureja. Brünon tavoitteena on tulla kuuluisaksi – hinnalla millä hyvänsä. Matkassa mukana on Brünon lojaali assistentti Lutz (Gustaf Hammarsten).

Elokuva etenee yhdestä kiusallisesta tilanteesta toiseen. Rakenne on hyvin samantyyppinen kuin Boratissa, mutta nyt huumorin sisäisenä voimana on lähes yksinomaan homoseksuaalisuus ja etenkin homofoobiikoiden sietokyvyn koetteleminen. Koomista lisäpotkua haetaan mm. rasismista ja luonnonsuojelusta.

Osa elokuvasta on täysin lavastettua, mutta osa on ilmeisesti toteutettu samaan tyyliin kuin Boratissa: kuvattavat eivät tiedä olevansa keskellä komediaa, vaan ottavat tapahtumat tosina. Tästä syntyvä outo katselukokemus on sekä Boratin että Brünon erityispiirre: aina ei tiedä, miten näkemäänsä pitäisi suhtautua. Mitä esimerkiksi pitäisi ajatella äidistä, joka ilmoittaa haastattelutilanteessa Brünolle, että hänen puolestaan sopii, että oma lapsi työntää valokuvauskuvaussessiossa juutalaislasta vaunuissa polttouuniin?

Brünossa Cohen venyttää länsimaisen (ja erityisesti amerikkalaisen) kulttuurin ja yleisen soveliaisuuden rajoja. Välillä tuntuu, että rajoja venytetään myös kuvausryhmän oman turvallisuuden kustannuksella. Lopputuloksena on elokuva, jota katsoo vaivautuneena, mutta silti jollain lailla kiinnostuneena.

Elokuvan loppuhuipennus on melko uskomaton ja vielä lopputekstien pyöriessä elokuva onnistuu yllättämään. Kaiken outouden päätteeksi jälkitunnelma on suvaitseva. Great success!

IMDb / Elonet