Tausta

Eilen elokuvissa on verkkopäiväkirja näkemistäni elokuvista. En edusta mitään koulukuntaa, järjestöä, ammattiryhmää, rintamaa tai oppiainetta. Olen rehellinen harrastaja, jonka mielestä elokuvia on mukava katsella ja niiden tuottamista tunteista mielekästä keskustella.

Elokuvaharrastuksen alku

Ensimmäinen elokuva, jonka muistan nähneeni elokuvateatterissa on Disneyn Hiidenpata vuodelta 1985. Katselukokemus oli jännittävä, vaikken nyt enää osaakaan eritellä muistojani kovin tarkkaan. Joka tapauksessa se oli portti elokuvien ihmeelliseen maailmaan. Sittemmin keskeisiä tekijöitä harrastuneisuuteni kannalta ovat olleet lapsuudenperheeseeni hankittu elokuvakanava Filmnet, joka laajensi elokuvatarjonnan kertaheitolla, sekä erilaiset elokuva- ja tv-lehdet, joita tavasin varsin tarkkaan.

Yllä oleva Filmnet–elokuvakanavan logo tuo mieleen tunteita, joita toivon yhä saavuttavani elokuvia katsellessa. Elokuvat olivat minulle nuorena poikana linnake, jonne ajoittain pelottava todellisuus ei päässyt. Toisaalta linnakkeessa kuullut tarinat opettivat kohtaamaan todellisuuden uudella rohkeammalla asenteella. Mieleen ovat jääneet myös ensimmäisillä parkkitalossa ansaitsemillani palkkarahoilla ostetut Premiere–lehdet, joita lueskelin bussissa matkalla kotiin.

Blogin alku

Aloitin kirjoittaa Eilen elokuvissa -blogia joulukuun lopussa 2005. Innostus lähti uusista nettisivuista, jotka olin avuliaan ystäväni kanssa saanut aikaiseksi aiemmin syksyllä. Halusin luoda sivuilleni sisältöä, joka muuttuisi kohtuullisen usein. Pelkkä staattinen linkkilista ei tuntunut riittävän.

Päätin aloittaa elokuvablogin, johon keräisin tiedot kaikista katsomistani elokuvista lyhyin kommentein hyöstettynä. Idea toimi siksikin, että se antoi mahdollisuuden keskustella elokuvista niidenkin kanssa, joita ei pysty etäisyyden takia näkemään niin usein. Kaikista elokuvista en ole tosin pystynyt kirjoittamaan, koska aika ei kerta kaikkiaan riitä.

Olen nykyään perheellinen mies eikä aikaa elokuvaharrastukselle ole käytettävissä niin paljon kuin aikaisemmin. Vaikka blogin päivitystahti välillä hidastuu, en suostu lopettamaan harrastusta kokonaan.

En halua ottaa itseäni liian vakavasti, varsinkaan silloin, kun kirjoitan elokuvista. Kirjoitan aina harrastajan näkökulmasta eli näkökulmasta, josta suurin osa meistä elokuvia katselee. En ole kovin hyvä haukkumaan elokuvia, mutta se osa on kai langetettu palkatuille kriitikoille – joita on tosin nykyään aika vähän. Toivottavasti blogistani on jollekin huvia tai hyötyä.

***

Filmnet toimi Pohjoismaissa ja Benelux-maissa vuosina 1985–1996. Alun perin kanavan omisti Esselte, joka myi sen vuonna 1993 eteläafrikkalaiselle yhtiölle. Vuonna 1996 kanava myytiin edelleen ranskalaiselle Canal+:lle. Kanavan nimi muuttui ajan kuluessa Filmnetistä Filmnet+:ksi ja edelleen Canal+:ksi. Vielä vuonna 2008 tutun Filmnet nimen ja logon alla toimi elokuvakanava Kreikassa, mutta kanava on sittemmin muuttanut nimensä Nova Cinemaksi. Filmnet-nimi heräsi Suomessa uudelleen henkiin vuosien 2012 ja 2013 vaihteessa, kun toimintansa aloitti elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistopalvelu Filmnet (www.filmnet.fi). Filmnet-suoratoistopalvelu sulautui osaksi C More -palvelua 1.7.2015.