(Suomi 2008)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Katariina Lillqvist
Taide on puhuttanut Suomessa viime aikoina paljon. Se on hyvä, sillä pelkillä tekstareilla ei ymmärrystä syvennetä. Yksi puheenaihe on ollut Katariina Lillqvistin ohjaama nukkeanimaatio Uralin perhonen, jossa marsalkka C.G.E. Mannerheim esitetään miehiinmenevänä, vaimonsa pompoteltavana, yksinäisenä teurastajana. Säväyttääkö?
(USA 2007)
Ohjaus: David Silverman
Ääninä: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Harry Shearer, Hank Azaria
Muistan kun ensimmäinen Simpsonien jakso esitettiin Suomessa Kolmoskanavalla 1990-luvun alussa. Sarja oli freesi ja se kehittyi vuosien saatossa erinomaiseksi amerikkalaisen kulttuurin kommentaattoriksi. Viimeisimpiä jaksoja olen katsellut harvakseltaan, mutta [...]
(Tonari no Totoro, Japani 1988)
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Ääninä: Noriko Hidaka, Chika Sakamoto, Shigesato Itoi, Sumi Shimamoto
Mein ja Satsukin äiti on sairaalassa ja tytöt muuttavat yliopistossa työskentelevän isänsä kanssa uuteen kotiin metsän laidalle. Aikuisten ollessa poissa tytöt kohtaavat Totoron ja muita metsän asukkaita, jotka tuntuvat ymmärtävät heitä hieman paremmin kuin aikuiset. Hayao Miyazakin [...]
(USA 2004)
Ohjaus: Andrew Adamson, Kelly Asbury, Conrad Vernon
Ääninä: Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, Julie Andrews, Antonio Banderas, John Cleese
Viime vuosien suositut animaatioelokuvat ovat jääneet minulta enimmäkseen näkemättä. Yritin vappupäivän kunniaksi korjata tilannetta edes hieman katsomalla Shrek 2:n. Korjausliike kannatti, sillä kyseessä on yllättävän viihdyttävä elokuva. Se on niin teknisesti kuin sisällöllisestikin [...]
(South Park: Bigger, Longer & Uncut, USA 1999)
Ohjaus: Trey Parker
Ääninä: Trey Parker, Matt Stone, Mary Kay Bergman
Kiroilua, etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin liittyvien ennakkoluulojen kanssa leikkimistä, kaikkea mitä ei saisi sanoa. Tätä ja muuta hurvittelua on tässä elokuvassa, joka on eräänlainen pidennetty South Park -jakso. Toimivaa viihdettä, jos tälläisesta pitää. Kuten tv-sarjassakin [...]
(The Hunchback of Notre Dame, USA 1996)
Ohjaus: Gary Trousdale, Kirk Wise
Disney-piirretty Victor Hugon klassikosta toimii kuten Disenyn piirretyt yleensä: siistiä ja hallittua elämää. Mukava palautus elokuvasta ”Pianonopettaja”. Katsottu sivusilmällä. IMDb-linkki
Kirjoittajasta
"Olen rehellinen elokuvanharrastaja, jolle kirjoittaminen avaa uuden oven seitsemänteen taiteeseen." -HenrikTwitter
- I rated Three Fugitives 5/10 http://t.co/r60cjQhd #IMDb 5.2.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
- Henrik: Ensi kuva Skyfall-leffasta
- Lazzlo: Le Havre
- Lazzlo: Ensi kuva Skyfall-leffasta
- Tanja: New York, I Love You
- Henrik: Hobitti-traileri
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä




