(Three Kings, USA 1999)
Ohjaus: David O. Russell
Pääosissa: George Clooney, Mark Wahlberg, Ice Cube, Spike Jonze
Kolme kuningasta on jälleen yllättävän ajankohtainen elokuva toisen Irakin sodan jälkeen. Majuri Archie Gatesin (George Clooneyn) junailema suunnitelma vie neljä amerikkalaista sotilasta aarrejahtiin Saddamin varastaman kulta-aarteen perään. Miesten toimet johtavat yllättäviin tapahtumiin.
(Tanska 2005)
Ohjaus: Frank Piasechi Poulsen
Tanskalainen dokumentti nuoresta tytöstä, joka liittyy kolumbialaiseen sissijärjestöön FARC:iin. Dokumentissa seurataan korkeakouluopiskelija Isabelin, 21, alkuvaiheen innostusta ja sissisotilaan koulutuksen etenemistä. Samalla muodostuu yksi näkökulma FARC:n toimintaan. Hyvin tehty dokumentti, joka tuo uutta omaan ajatteluun. Aiheen arkaluontoisuuden takia monet ovat pohtineet miten dokumentin teko on onnistunut. YLE FST on ollut [...]
(Bronenosets Potyomkin, Neuvostoliitto 1925)
Ohjaus: Sergei Eisenstein
Pääosissa: Aleksandr Antonov, Vladimir Barski, Grigori Aleksandrov, Aleksandr Levsin, Mihail Gomorov
Kävin lauantaina katsomassa Lahden Sibeliustalossa Sergei Eisensteinin ohjaaman elokuvan Panssarilaiva Potemkin. Elokuva esitettiin Dimitri Sostakovitsin musiikin säestyksellä. Nyt esitetyn musiikkikokonaisuuden kokosi Sergei Jutkevits vuonna 1976 Sostakovitsin eri teoksista. Sibeliustalossa musiikista vastasi Lahden kaupunginorkesteri.
(Suomi 2005)
Ohjaaja: Ilkka Vanne
Pääosissa: Laura Birn, Hanna Lekander, Karoliina Vanne, Miitta Sorvali, Pertti Svenholm, Anja Pohjola ja Kari Hietalahti
Kävin vihdoin ja viimein katsomassa eilen elokuvan Lupaus, joka on sotaelokuvana oikein kelvollinen. Tarina kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka liittyvät sodan aikana lottiin. Elokuvan tullessa ensi-iltaan, monet kritisoivat Lotta Svärd -säätiön roolia elokuvateossa. [...]
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä




