(The Dark Knight, USA 2008)
Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Michael Caine
Christopher Nolan työryhmineen on tehnyt suuren palveluksen Batman-faneille, jotka joutuivat repimään trikoitaan Joel Schumacherin käsittämättömien irvikuvateosten jälkeen. Nolanin Batman Begins ja nyt The Dark Knight ovat sen verran hienoja elokuvia, ettei tarvitse olla edes Batman-tietoinen, jotta niistä [...]
(Cold Mountain, USA 2003)
Ohjaus: Anthony Minghella
Pääosissa: Nicole Kidman, Jude Law, Renée Zellweger
Italiassa syntynyt ohjaaja Anthony Minghella menehtyi maaliskuussa Lontoossa. Hänen tunnetuin elokuvansa on ehdottomasti vuonna 1996 valmistunut Englantilainen potilas. Päämääränä Cold Mountain on tematiikaltaan aikalailla hiilikopio Englantilaisesta potilaasta, sillä erotuksella, että nyt sotana on Amerikan sisällissota.
(USA 1986)
Ohjaus: Michael Mann
Pääosissa: William Petersen, Kim Greist, Tom Noonan
Michael Mannin ohjaama Manhunter, tai niin kuin se Suomessa käännettiin, Psykopaatin jäljillä tuo pintaan paljon muistoja. Elokuvan ensi näkemisestä joskus 1990-luvun alussa on voimakkaita tunteita eikä elokuvan uudelleen näkeminen heikennä niitä lainkaan. Thomas Harrisin Hannibal-romaaniin Punainen lohikäärme perustuva Manhunter on yksi Mannin [...]
(USA 2006)
Ohjaus: David Lynch
Pääosissa: Laura Dern, Jeremy Irons, Justin Theroux
“Viisi tähteä” oli monen elokuvakriitikon arvio, kun David Lynchin elokuva Inland Empire tuli Suomessa teattereihin huhtikuussa 2007. Arvostelujen perusteella päätin kuitenkin odottaa elokuvan DVD-versiota ja hyötyä kotisohvan mukavuudesta. Elokuva kestää miltei kolme tuntia ja se on kuvattu digivideokameralla. En siis koe [...]
(Blind Fury, USA 1989)
Ohjaus: Phillip Noyce
Pääosissa: Rutger Hauer, Terrance O’Quinn, Brandon Call
Katsoin eilen tallennettuna Nelosen esittämän Silmitön raivo -toimintaleffan. Elokuva kuuluu sarjaan “vaikutti hyvältä silloin nuorempana, mutta eipä vaikuta enää”. Täyttä kuraa Phillip Noycen ohjaus ei ole, varsinkin kun pääosassa miekan kanssa sohii Guinness-mies Rutger Hauer. Hauer esittää Nick Parkeria, [...]
(USA 2005)
Ohjaus: Steve Buscemi
Pääosissa: Casey Affleck, Liv Tyler, Jack Rovello
Jim (Casey Affleck) on 27-vuotias tyhjäntoimittaja. Siis ainakin ympäröivän yhteiskunnan mittapuun mukaan. Elokuvan alussa Jim palaa vanhempiensa luo pikkukaupunkiin työskenneltyään koiranulkoiluttajana New Yorkissa. Vanhempien silmissä Jim on yhä suloinen pikkupoika, jonka ansioita kehutaan kuorossa. “Kuka koiria ulkoiluttaa sinun ollessa täällä?”
Twitter
- Kuu Paradorin yllä: http://t.co/JQms5Y6h 24.4.2012
Avainsanat
1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku animaatio dokumentti draama historia ihmissuhde Iso-Britannia Italia James Bond jännitys kauhu komedia kommunismi kosto musiikki mysteeri New York nuoriso Oscar poliisi politiikka rakkaus Ranska rikos Ruotsi Saksa sci-fi seikkailu seksi sota Suomi Tanska toiminta trilleri urheilu USA usko vakoilu väkivalta westernViimeisimmät kommentit
Mainoskatko – katso ja tue blogia
Aiheluokat
Arkistot
Elokuva-arvostelut
Elokuvablogeja
- Antti Alanen: Film Diary
- Atson ajatukset
- Bubskino
- Cinefiliaa
- Elämää ja elokuvaa (Sooloilija)
- Elokuvablogi.com (lopettanut)
- Elokuvakirja
- Elokuvatirkistelijä
- Elokuvista ja elon iloista
- Entertaining or else…
- Filmin rullaus
- Filmitähti
- Geek Is The New Black (lopettanut)
- Hannu Salmi: Blogi
- Heeere's Joni!
- Kino ja TV (Mikael Fränti)
- Kurjenmäen elokuvateatteri
- Kuvien takaa (Kalle Kinnunen)
- Leffablogi.com (lopettanut)
- Leffanurkka
- Monadi-Filmi
- My Movie Blog
- Renny Harlin's Blog
- Sediksen elokuvablogi
- Sivustakatsoja
- Split Reel
- Tanjankino
Elokuvablogeja maailmalta
Elokuvat televisiossa
Software
Trailereita
Tuotantoyhtiöitä




