Renny Harlinin elokuvien tuotot

Monesti elokuvaohjaajien onnistumisia mitataan tähdillä. Onnistut jos saat kriitikoilta 4-5 tähteä ja epäonnistut jos arvioitsijat antavat yhden tai kaksi tähteä. Toisaalta elokuvabisneksessä onnistumisia mitataan myös rahassa, toisin sanoen kuinka paljon elokuva on tuottanut voittoa tai tappiota.

Suomen menestynein ohjaaja lipputulojen perusteella on eittämättä Renny Harlin, jonka uran huippu oli 1990-luvulla. Olen koonnut verkon julkisista tietolähteistä Harlinin elokuvien tuotot ja tekemiseen käytetyt rahat. Näiden lukujen vähennyslaskulla olen puolestaan laskenut elokuvien kokonaistuotot tai -tappiot, jotka on esitetty alla olevassa visualisoinnissa. Elokuvat on esitetty ilmestymisvuoden mukaisessa järjestyksessä.

Kuvasta näkee, että Harlinin ura lähti nousuun Painajainen Elm Streetillä 4 -elokuvan myötä. Sen jälkeen tulosta lippuluukulla syntyi elokuvilla Die Hard 2 ja Cliffhanger. Kurkunleikkaajien saari tuotti tappiota, mutta heti sen perään syntyi kaksi tuottoisampaa elokuvaa eli The Long Kiss Goodnight sekä Deep Blue Sea. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että Deep Blue Sea -elokuvan tuotot ovat likimain yhtä suuret kuin Kurkunleikkaajien saaren tappiot.

Selkeänä menestyksenä seuraavista elokuvista näkyy Skiptrace. Myös uusin The Strangers: Chapter 1 on ollut taloudellisesti menestynyt ja tuottanut liki 40 miljoonaa dollaria noin 8,5 miljoonan dollarin budjetilla. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kurkunleikkaajien saaren budjetti oli yli kymmenkertainen eli arviolta 92-115 miljoonaa dollaria. Aivan viimeisimmät elokuvat on tehty selvästi pienemmällä budjetilla, vaikka esimerkiksi Skiptrace-elokuvan budjetti oli 60 miljoonaa dollaria.

Elokuvat ovat syntyajoistaan lähtien olleet yhdistelmä teknologiaa ja viihdettä, bisnestä ja taidetta. Siksi leffoja voi lähestyä eri näkökulmista, mikä tekeekin niistä niin mielenkiintoisia. Ei ole esimerkiksi vain yhtä vastausta siihen, mikä on onnistuminen.

Elokuvakanava tauolle

Irtisanoin viime viikolla Canal+ -elokuvakanavan tilauksen. En siksi, että olisin tyytymätön kanavan tarjontaan, vaan siksi etten ehdi katsomaan kanavaa ollenkaan. Tilauksen keskeytys tuntui vaikealta, koska elokuvakanavat ovat kuuluneet kiinteänä osana elokuvaharrastukseeni 1990-luvun alusta lähtien.

Filmnetistä kaikki alkoi ja hyvällä tahdolla voi ajatella, että Canal+ on ollut kanavan eräänlainen manttelinperijä. Syyskuun alussa kanavan nimi muuttuu muotoon C More, mikä ehkä helpottaa tätä irrottautumista. Aivan ilman maksu-tv:n tarjontaa en kuitenkaan jää, sillä MTV3 Leffa näkyy edelleen. Kanavan tarjonta muistuttaa aika lailla nuoruuteni Filmnetiä, mikä omalta osaltaan herättää nostalgisia tunteita. Jatka lukemista ”Elokuvakanava tauolle”

Elokuvakritiikistä III

Valkyrie (2008)
Valkyrie (2008)

The Wrestler (2008)
The Wrestler (2008)

The Wrestler -elokuvan arvioiden analyysi ei tuo paljon uutta edelliseen kirjoitukseen, jossa katsastin Operaatio Valkyrien saamat arviot. Suomalaisten sanomalehtien arviot ovat kuin yhdestä puusta veistetty: dokumentaarisia piirteitä sisältävä elokuva on hieno draama ja todellinen ”comeback” päänäyttelijä Mickey Rourken uralla -> ansaitsee palkintoja.

Jatka lukemista ”Elokuvakritiikistä III”

Elokuvakritiikistä II

Valkyrie (2008)
Valkyrie (2008)

The Wrestler (2008)
The Wrestler (2008)

Elokuvat Operaatio Valkyrie ja The Wrestler – painija on nyt nähty ja arvosteluja luettu. Pienimuotoisen elokuva-arvioita koskevan analyysin lopputulema on se, että kannattaa tarkkaan harkita, mitä arvosteluja lukee tai lukeeko mitään ennen kuin on nähnyt elokuvan.

Jatka lukemista ”Elokuvakritiikistä II”

Elokuvakritiikistä I

Millä mallilla elokuvakritiikki on? Ajattelin suorittaa suppean, mutta analyyttisen sukelluksen kritiikin maailmaan ja arvioida kahden elokuvan (The Wrestler – painija ja Operaatio Valkyrie) saamat arviot muutamissa valtavirtamedioissa. Mihin kriitikot tarttuvat ja mikä heitä motivoi? Analyysi tulee kestämään jonkin aikaa, koska aion käydä katsomassa molemmat elokuvat ja tutustua sitten arvioihin.

Lue: Elokuvakritiikistä II ja Elokuvakritiikistä III

555-7583

555Mikä on Homer Simpsonin kotinumero? Entä mistä numerosta tavoittaa Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta tutun Dr. Emmett Browin? Nämä ja monet muut vastaavanlaiset kysymykset selviävät The List of 555 Numbers -sivustolta, joka on täysin turha, mutta niin mielenkiintoinen palvelu. Sivustolla on listattu 555-alkuisia kuvitteellisia puhelinnumeroita, joita on käytetty amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Kilauta kaverille: 555-7583.