Paha maa

(Suomi 2005)

Ohjaus: Aku Louhimies
Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Petteri Summanen

"Työttömyys, viina, kirves ja perhe / Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe" riimittelee Eppu Normaali Murheellisten laulujen maa -kappaleessa. Tähän satiiriksi tarkoitettuun ja sittemmin vakavaksi muuttuneeseen biisiin tukeutuu myös Aku Louhimies elokuvassaan Paha maa, joka alussa rullaa kuin polkupyörä alamäessä, mutta hyytyy loppua kohden tragedioiden kasaamaan suruvuoreen.

Aku Louhimiehen elokuvat ovat ammattitaidolla tehtyjä, mutta itseäni on pariin otteeseen häirinnyt se, että ohjaaja selkeästi kertoo jonkun toisen tarinaa omana luomuksenaan. Levottomissa perustarina oli Albert Camus’n romaanista Sivullinen ja Pahassa maassa on aineksia Leo Tolstoin novellista Väärä kuponki / Väärennetty korkolippu. Kumpaakaan alkuperäistä lähdettä ei mainita elokuvien yhteydessä. Tolstoi mainitaan juonellisesti Pahan maan alussa, mutta selkeää krediittiä ei kirjailijalle anneta.

Krediittiä sen sijaan saa sponsori – olutvalmistaja Koff. Kun pikkurikollinen Isto (Mikko Kouki) käynnistää varastamansa maasturin, rävähtää auton tv:stä käyntiin Koffin mainos, jota jäädään seuraamaan hartaudella. Hetkisen kuluttua yrityksen mainosslogan lausutaan baaritiskillä. Näin tökeröä tuotesijoittelua näkee elokuvissa harvoin ja se latistaakin mukavasti hyvän tunnelman.

Muutoin Pahan maan alkuosa on hienosti rakennettu. Juoni siirtyy jouhevasti eteenpäin ja valokeila vaihtuu henkilöstä toiseen sujuvasti. Sulevi Peltolan esittämä Teuvo Hurskainen on suomalaisen elokuvan ehdottomia helmiä realistisessa traagisuudessaan. Verkostomarkkinointi ja pölynimureiden myyminen ovelta ovelle kuvataan oivallisesti tämän päivän häpeäpaaluna.

Hurskainen on mies Eppujen biisistä, mutta hänen kohtalonsa ei hymyilytä niin kuin biisin tulisi. Tästä aukeaa Pahan maan olemus: alku lupaa elämänmakuisella huumorilla höystettyä syrjäytymistarinaa, joka yllättäen saakin katsojan havahtumaan tuolissaan järkytyksestä. Jos tarina loppuisi tähän, olisi tunnevaikutus melkoinen. Tarina kuitenkin jatkuu ja kasaa päällekkäin toistaan surullisempia kohtaloita. Lopputuloksena on juuri se poljento, jolla Murheellisten laulujen maata sadoissa suomalaisissa baareissa lauletaan lauantai-iltaisin.

Paha maa on liian pitkä elokuva. Typistäminen ja rönsyjen poistaminen olisi tehnyt elokuvalle hyvää. Parhaita osioita episodielokuvassa ovat Teuvo Hurskaisen kohtalo sekä Antti ja Hannele Arhamon (Petteri Summanen ja Matleena Kuusniemi) perheen tarina. Arhamoiden kytkeminen kehystarinaan kuitenkin ontuu.

Kokonaisuudessaan Luohimiehen monaalla palkittu elokuva on suositeltavaa katsottavaa. (Huom! ensimmäinen Selin-tuotanto, jota voin kohtuullisin mielin suositella muillekin.) On ilo katsoa kun näyttelijät osaavat näytellä. Mukana jo mainittujen lisäksi mm. Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Pertti Sveholm, Samuli Edelmann, Susanna Anteroinen, Janne Virtanen ja Laura Malmivaara. IMDb-linkki

One Reply to “Paha maa”

  1. Paha maa sortuu toden totta muutamiin liiankin ilmeisiin sudenkuoppiin. Useille katsojista [tai ainakin kirjallisuutta seuraaville katsojille] on selvää Louhimiehen ”muiden tarinoiden” kertominen. Mutta onko Louhimieheltä ollut tietoista kalastella niitä katsojia, jotka eivät välitä, tiedä tai välitä tietää moisen yhteden olemassa oloa?

    Elokuva on kuitenkin onnistunut vangitsemaan sisäänsä omanlaisensa todellisuuden, joka herättää ajattelemaan. Kaikki tuo tapahtuu parhaillaan minunkin vieressäni ja olen silti voimaton sen kaiken suhteen. Elokuvan tunnelmaa, itseenikin kohdistuvaa piikkiä nyky-yhteiskunnan vääristymistä ja tunnereaktioiden voimallisesta vaikutuksesta käytökseemme, pitää kasassa ei niinkään Louhimiehen neronleimaukset, vaan upea casting.

    Kaiken kaikkiaan en halua nähdä elokuvaa uudelleen ja juuri siksi se oli kohdallani onnistunut. Pahan maan jälkeen makasin nimittäin hereillä koko yön miettien elämän pahuutta ja ihmisen pienuutta. Liskojen yö oli liian ahdistava, halutakseni kokea se uudestaan. Olen varmasti oikein tyypillinen totuudelta silmänsä sulkeva ihminen. Sillä sitä tuo elokuva mitä suuremmissa määrin edusti, totuutta. Siksi se oli hyvä. Se oli realistinen siinä määrin, että todellakin halusi sulkea silmänsä ja unohtaa.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.