(Runaway Train, USA 1985)
Ohjaus: Andrei Konchalovski
Pääosissa: Jon Voight, Eric Roberts, Rebecca De Mornay
Katsoin taannoin varsin hulvattoman dokumenttielokuvan Cannon-leffayhtiön vaiheista nimeltä Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films (2014). Erityisesti 1980-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneen yhtiön nokkamiehinä toimivat israelilaiset serkukset Menahem Golan ja Yoram Globus. Yhtiö tuotti valtavan määrä toimintaelokuvia, joista valtaosa oli monilla mittareilla arvioituina kehnoja. Mutta eivät toki kaikki.
Dokumentissa esitellyistä leffoista erityisesti Pakojuna (1985) jäi kiinnostamaan, koska en ollut elokuvaa aiemmin nähnyt. Andrei Konchalovskin ohjaamassa toimintaelokuvassa kaksi vankia (Jon Voight, Eric Roberts) karkaa alaskalaisesta vankilasta ja aloittaa pakomatkan tavarajunan kyydissä. Alku sujuu karkulaisten kannalta hyvin, mutta sitten junankuljettaja saa sydänkohtauksen ja juna lähtee kiitämään hallitsemattomasti läpi talvisen Alaskan.
Elokuva perustuu japanilaisen mestariohjaaja Akira Kurosawan tarinaan ja ohjauksesta vastaa venäläinen Konchalovski, joka on tehnyt yhteistyötä toisen mestariohjaajan Andrei Tarkovskin kanssa (esim. Andrei Rublev -elokuvan käsikirjoitus).
Pakojunan alkuasetelma ja toteutus ovat onnistuneita. Valtavan veturiyhdistelmän matka läpi talvisen maiseman on elokuvallisesti erittäin toimiva. Elokuva on paikoitellen toksisen maskuliininen, mutta vain paikoitellen. Jon Voigt on roolissaan loistava ja yhdessä nuoremman kollegansa Eric Robertsin kanssa kemiat toimivat varsin hyvin. Elokuvan sivuroolissa nähdään myös Rebecca De Mornay.
Elokuva esitettiin vuonna 1986 Cannes’n elokuvafestivaaleilla, jossa se oli myös palkintoehdokkaana ohjauksesta. Tätä hyödynnettiin ymmärrettävästi myös suomalaisessa markkinoinnissa, ks. Helsingin Sanomien mainos. Jon Voigt voitti roolistaan parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon, jonka lisäksi sekä Voigt että Eric Roberts olivat ehdolla Oscar-palkintojen saajiksi.
Konchalovski teki paluun amerikkalaiseen toimintaelokuvagenreen 1980-luvun lopussa, kun hänet palkattiin ohjaamaan Sylvester Stallonen ja Kurt Russelin tähdittämä elokuva Tango & Cash (1989). Tästä leffasta enemmän seuraavassa kirjoituksessa.