Nineteen Eighty-Four (Britannia 1984)
Ohjaus: Michael Radford
Pääosissa: John Hurt, Richard Burton, Suzanna Hamilton
Kesto: 111 min.
Ikäraja: K-16
George Orwellin romaani Vuonna 1984 (Nineteen Eighty-Four, 1949) on yksi länsimaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Michael Radford ohjasi romaanista oivallisen elokuvasovituksen, joka kuvattiin Lontoossa kirjan kuvaamana ajanjaksona huhti-kesäkuussa vuonna 1984.
1984 kuvaa tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa totuus asioista on diktaattorimaisen ”Ison veljen” eli ”Big Brotherin” hallussa. Viralliset totuudet kuten ”sota on rauhaa” ja ”tietämättömyys on viisautta” ovat kuin suoraan Venäjän nykyisestä tiedotuspolitiikasta.
Elokuvan pääosassa esiintyy John Hurt, joka esittää Totuusministeriössä työskentelevää virkamiestä Winston Smithiä. Smithin tehtävänä on väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi. Smithin sisällä kuitenkin kuohuu. Hän kirjaa ajatuksiaan päiväkirjaan ja ryhtyy suhteeseen puoluetoveri Julian (Suzanna Hamilton) kanssa. Kollega O’Brianilta (Richard Burton) Smith puolestaan saa uuskielen sanakirja, joka entisestään sekoittaa Smithin maailmankuvaa.
Richard Burtonille elokuva jäi viimeiseksi, sillä hän kuoli teoksen ilmestymisvuonna 1984.
1984:n kaltaiset dystopia-tarinat ovat tärkeitä, koska ne kuvaavat maailmoja, joihin voimme ajautua. Keskeistä on ymmärtää ja välttää kehityslinjat, jotka johtavat kyseisiin maailmoihin. Vuonna 2022 sitä tosin toivoisi, että 1984 olisi enemmän fiktiota, mutta todellisuus tuntuu nyt imitoivan tätä dystopiaa.
Venäjällä ollaan tässä kehityksessä varsin pitkällä. Viimeisin uutinen Moskovasta kertoi 34 romaanin tuhoamisesta kaupungin kirjastoissa, koska niiden sisältö koetaan maan johdossa vaaralliseksi (HS 22.12.2022). Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump yritti kiivaasti hämärtää faktan ja fiktion välistä eroa. Yritys jatkuu edelleen. Listaa voi jokainen varmasti jatkaa.
Katsoin 1984-elokuvan jokin aika sitten, kun olin kotona flunssan kourissa. En voi varsinaisesti suositella tätä yhdistelmää, sillä tauti ja leffa yksinään ovat jo tarpeeksi ahdistavia. Mieluummin kannattaa katsoa vaikka Mean Girls (2004).