(Sans toit ni loi / Vagabond, Ranska 1985)
Ohjaus: Agnès Varda
Pääosissa: Sandrine Bonnaire, Macha Méril, Stéphane Freiss
Uusimman Filmihullu-lehden (1/2022) teemana on ranskalaisohjaaja Agnès Varda (1928-2019). Lehden innoittamana päätin katsoa yhden Vardan merkkiteoksista, elokuvan Kuin taivaan lintu.
Elokuvan päähenkilö Mona Bergeron (Sandrine Bonnaire) on jollain lailla hukassa. Etelä-Ranskan viinialueella talvella repun ja teltan kanssa kiertelevästä nuoresta naisesta ei paljasteta kuin pieniä tiedon murusia, mutta elokuvan alku toteaa kaiken johtavan päähenkilön kuolemaan. Elokuvan missio on kertoa, keitä päähenkilö tapasi ja mitä tapahtui ennen kuolemaa.
Kuin taivaan lintu on rakennettu nerokkaasti, koska se pakottaa katsojan ottamaan jonkin kannan tapahtumiin ja päähenkilö Monan toimintaan. Päähenkilö on selkeästi normaalin sosiaalisen elämän ulkopuolella. Hän pummaa, varastaa ja välttelee vastuuta kaikesta. Hän haluaa olla vapaa – ja etäällä muista ihmisistä. Kuin taivaan lintu.
Elokuva ei kerro, miksi Mona kiertää maata yksin reppu selässään. Perheestä ei puhuta ja lapsuuden hän on ilmeisesti viettänyt orpokodissa. Sittemmin hän on työskennellyt hetken aikaa sihteerinä Pariisissa. Nyt elämän täyttää vapaus, jonka hintana on yksinäisyys ja turvattomuus. Samoja yksinäisyyden ja turvattomuuden teemoja käsitellään Yhdysvaltain kontekstissa Kelly Reichardtin elokuvassa Wendy and Lucy (2008).
Toisin kuin Reichardtin elokuvan Wendy, Mona ei tunnu piittaavan yhteiskunnan säännöistä. Päin vastoin hänelle vapaus tarkoittaa kapinaa kaikkea totunnaista kohtaan. Jos Monan kohtalona ei olisi kuolema niin hänen voisi nähdä jatkavan elämäänsä päähenkilönä Luc Bessonin elokuvassa Tyttö nimeltä Nikita (1990).
Luonnehdin aiemmassa kirjoituksessa Wendy and Lucy -elokuvaa amerikkalaiseksi tapaustutkimukseksi yhteiskunnasta. Samassa hengessä voisi sanoa, että Kuin taivaan lintu on kuin ranskalainen sosiologinen essee otsikolla ”Sans toit ni loi – ilman suojaa tai lakia”. Suosittelen.