Stone Cold (Yhdysvallat, Kanada)
Ohjaus: Robert Harmon
Pääosissa: Tom Selleck, Jane Adams, Reg Rogers
Kesto: 87 min.
Ikäraja: K-15
Tom Selleck esittää tässä televisioon tehdyssä rikoselokuvassa Robert B. Parkerin luomaa poliisipäällikkö Jesse Stonea. Parkerin kirjoihin perustuvia tv-elokuvia on tehty yhteensä yhdeksän, joista Jesse Stone: Videokameramurhaajat (alkup. Stone Cold) on ensimmäinen.
Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevassa Paradisen pikkukaupungissa tapahtuu useampi murha, joita Los Angelesista muuttanut poliisipäällikkö tiimeineen ryhtyy selvittämään. Kuten monesti vastaavissa rikossarjoissa myös tällä kertaa päähenkilöllä on omat haasteensa elämässä. Jesse Stone on eronnut ja taistelee liiallisen alkoholinkäytön kanssa.
Elokuvan tunnelma on syksyisen rannikkokaupungin tapaan hieman melankolinen, johon Selleckin rauhallinen karisma sopii vallan mainiosti. Selleckin rinnalla muissa rooleissa nähdään mm. Viola Davis ja Mimi Rogers. Elokuvan koko pituudelta soiva pianomusiikki lisää usvan ohella surumielistä fiilistä.
Nelonen on esittänyt tämän mukiinmenevän rikoselokuvan vuosina 2009 ja 2010. Leffa löytyy tällä hetkellä myös Applen iTunes Storesta, josta sen itse katsoin sateisen lauantai-illan ratoksi.