Kill Bill: vol. 2

(USA 2004)

Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Uma Thurman, David Carradine, Chia Hui Liu, Michael Madsen, Daryl Hannah

Morsiamen (Thurman) kostoretki jatkuu. Osa kaksi on hieman hidastempoisempi kuin ensimmäinen osa. Tässäkin toki mukana upeita toimintaelokuvien kliseitä. Erityisesti Daryl Hannahin roolisuoritus jäi mieleen. Hannahin on tottunut näkemään hieman erilaisissa elokuvissa, kuten komediassa Roxanne. Nyt miekka heiluu ja jalat toimivat. Thurmanin ja Hannahin kaksintaistelu on elokuvan ehdoton kohokohta. Kokonaisuutena Kill Bill -elokuvat ovat hyvää viihdettä runsaalla väkivallalla höystettynä. Paketti ei kuitenkaan ylitä Tarantinon aikaisempia elokuvia. IMDb-linkki

Kill Bill -elokuvien sivut

4 Replies to “Kill Bill: vol. 2”

  1. Niin..Vol. I jäi kaipaamaan sitä nasevaa kommentointia jota minä ainakin Tarantinolta odotan, toiminta kohtaukset olivat silti vakuuttavia molemmissa..mutta Vol II nousee silti reilusti Vol I yli kahdesta syystä: 1. Michael Parksin loistava suoritus Esteban Vihaion roolissa. En edes ensin miestä tunnistanut vaikka näyttelikin myös Vol I:ssä Earl McGraw’ta. 2. David Carradinen Teräsmies – monologi.Jo pelkästään tämän monologin vuoksi elokuva on katsomisen arvoinen, mutta sanon tämän sekä vanhana Teräsmies- että Lännen Kun fu -fanina joten olen mahdollisesti hieman jäävi kommentoimaan..

  2. Yes. Tarantinon leffat ovat aina kolahtaneet, eikä Kill Billit tehneet poikkeusta. Itse pidin enemmän ykkösosasta – liekö johtunut siitä, että näin sen ennakkonäytöksessä Plevnassa isolta screeniltä. Kakkonen jäi huomattavasti myöhemmin katsottuna hieman ”hailakan” oloiseksi.

  3. Katsoin Teon kommentin innoittamana uudelleen kakkosen lopun, jossa muun muassa tuo Teräsmies-monologi on. Osia tulisi varmasti arvioida yhtenä kokonaisuutena, mutta silti ensimmäinen osa vie voiton. Monien ymmärtämän vertauksen avulla: vol 1 on kuin ”Imperiumin vastaisku”, kun vol 2 on ”Jedin paluu”. Molemmat leffat ovat mahtavia, mutta ”Imperiumin vastaisku” vain on ”Imperiumin vastaisku”.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.