The Strangers: Chapter 2 (Yhdysvallat)
Ohjaus: Renny Harlin
Pääosissa: Madelaine Petsch, Gabriel Basso, Froy Gutierrez
Kesto: 91 min.
Ikäraja: K16
The Strangers: Chapter 1 (2024) -leffassa alkanut kirves- ja puukkohippa jatkuu Renny Harlinin ohjaamassa kauhuelokuvasarjan toisessa ja keskimmäisessä osassa The Strangers: Chapter 2. Tapahtumat lähtevät vyörymään suoraan siitä, mihin viimeksi jäätiin: Maya (Madelaine Petsch) on sairaalassa sen jälkeen, kun kolme tuntematonta naamioitunutta ihmistä hyökkäsi hänen ja poikaystävä Ryanin kimppuun syrjäisellä mökillä Oregonin perukoilla.

Ykkösosassa nähdyt kasvonaamioihin sonnustautuneet tuntemattomat ihmiset jatkavat Mayan jahtaamista ensin noin 30 minuutin ajan sairaalassa, jonka jälkeen takaa-ajo jatkuu 20 minuuttia ulkona sateisessa yössä ja poutaisessa päivänvalossa. Yllätysmomentti koetaan, kun paikallinen villisikakin liittyy jahtaajien joukkoon. Loppupuolella siirrytään painimaan takaisin mökin ympäristöön, josta kaikki alkoi. Aivan elokuvan lopussa katsojalle avataan taustatarinaa.
Käytännössä koko kakkososa koostuu siis siitä, että murhanhimoinen naamiotyyppien kolmikko jahtaa päähenkilö Mayaa. Jahdin kohdetta Mayaa näyttelevä Madelaine Petsch ansaitsee kiitoksen siitä, miten hän kannattelee elokuvaa.
Renny Harlin puolestaan on taitava elokuvantekijä ja jännityksen luoja, mutta The Strangers: Chapter 2 alkaa olla liian moneen otteeseen nähtyä materiaalia. Lisäksi kun katsoja tietää, että luvassa on vielä kolmaskin osa, niin kakkososa jää väistämättä jonkinlaiseksi välietapiksi.
Itse alan olla varsin kyllästynyt katselemaan elokuvia, joiden vetovoima perustuu takaa-ajoon, alituiseen väkivallan pelkoon ja nurkan takaa säikyttelyyn. Jos tällaisesta tykkää eikä ole saanut vastaavista leffoista yliannostusta, niin silloin tämä elokuva voi toimia. Itselläni mitta alkaa olla täysi. Lisäksi elokuvan lopussa avattu taustatarina on lievästi sanottuna etova.
The Strangers -leffasarjan jännitys itselläni liittyy siihen, pääseekö Maya lopulta siihen työhaastatteluun, johon ykkösosan alussa oltiin matkalla.
Ykkösosaan verrattuna kakkososa on tuottanut lipputuloja selkeästi vähemmän, mutta tämäkin leffa on ollut taloudellisesti kannattava – budjetti oli 8,5 miljoonaa dollaria ja lipputulot 22 miljoonaa. Bratislavassa Slovakissa kuvatulla elokuvalla on huimat 25 tuottajaa, joista yksi on Rennyn vaimo Johanna Harlin. Elokuvassa ei omien havaintojeni mukaan ole Rennylle tuttuja Suomi-viittauksia, mutta voin toki olla väärässä. Katsoin leffan Prime Video -suoratoistopalvelussa.
Lisätietoa elokuvasta:
Letterboxd / IMDb

