Left Behind I-III

(USA 2000, 2002, 2005)

Ohjaus: Vic Sarin (I), Bill Cocoran (II), Craig R. Baxley (III)
Pääosissa: Kirk Cameron, Louis Gossett Jr. (III), Gordon Currie

Left Behind I-III
Left Behind I-III

Kristillispainotteinen Left Behind -romaanisarja on Yhdysvalloissa ilmeisen suosittu. Lähtökohtana kirjoissa on viimeisiä aikoja koskeva uskomus seurakunnan ylösotosta eli tempauksesta (ks. Wikipedia). Kun tähän lisää hieman vainoharhaisuutta ja amerikkalaista mentaliteettia, saadaan aikaan myös leffasarja, josta on tähän mennessä valmistunut kolme osaa.

Mikäli nämä elokuvat olisi tehty silkasta ilosta fiktioon, olisi niitä helpompi arvioida. Taitaa kuitenkin olla niin, että monet tekijöistä uskovat ainakin jollain tasolla kuvittavansa todellisuutta ja tulevia tapahtumia. Eurooppalaisesta vinkkelistä leffat avaavat oudon oven yhdysvaltalaisten maailmankuvaan.

(Spoiler!) Kuten tunnettua, YK on amerikkalaisten äärikonservatiivien mielestä kaiken pahan alku ja juuri. Tätä korttia käytetään myös tässä, kun tempauksen jälkeen selviää, että YK:n uusi pääsihteeri on antikristus. Yhtenä salakavalana juonena järjestöllä on maailmanrauha ja kaikille yhteinen raha. Tämä asettaa myös euron aivan uuteen valoon.

Olen niputtanut leffat tässä yhteen, vaikka kyseessä on kolme erillistä elokuvaa. Varsinkin viimeisin osa eroaa edeltäjistään suuremmalla budjetilla, mikä näkyy kuvauksessa, lavasteissa, räjähdyksissä ja näyttelijävalinnoissa. Kolmososassa ovat mukana muun muassa Oscar-voittaja (!) Louis Gossett Jr. ja Lahjomattomat-elokuvasta tuttu Charles Martin Smith.

Mielenkiintoista viimeisimmässä elokuvassa on myös suuren tuotantoyhtiön Sonyn mukanaolo. Johtuneeko tästä vai jostain kirjasarjan juonenkäänteestä, jota elokuvat eivät kerro, että viimeisimmässä osassa YK on muuttunut Global Communityksi. Näyttää näillekin leffoille olevan tilausta.

IMDb-linkit:
Left Behind (2002)
Left Behind II: Tribulation Force (2002)
Left Behind: World at War (2005)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.