Star Wars: Episodit I-III

(USA 1999 [I], 2002 [II], 2005 [III])

Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Ewan McGregor, Natalie Portman, Hayden Christensen [II-III]

Jos jotain elokuvaa on viime vuosina sekä odotettu että haukuttu hartaasti, niin se on Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka. Se oli ilmestyessään monelle fanille pettymys. Tatooinen hiekkapölyn laskeuduttua ja koko saagan valmistuttua, elokuva ei olekaan niin kehno kuin sanotaan. Kuitenkin vasta Episodi III nousee alkuperäisten elokuvien sfääreihin.

Uusista ja vanhoista Star Wars -elokuvista on kirjoitettu niin paljon, ettei tässä kannata tai yksinkertaisesti pysty kattamaan aihetta hyvin. Siksi kirjaan vain päällimmäiset tunteet maratonin päätteeksi, joka venyi ilman muututtua paremmaksi.

Epidsodi I – Pimeä uhka

(+) Voimat: Yoda, Darth Maul, valomiekat
(-) Pimeällä puolella: nuori Anakin Skywalker, Jar Jar Binks

George Lucas osaa nopean kerronnan. Episodissa I, kuten muissakaan Tähtien sota -elokuvissa, ei paljon pysähdellä jaarittelemaan, vaan tarina siirtyy paikasta ja tilanteesta toiseen hyvällä sykkeellä.

Ensimmäisessä episodissa alkutilanteen taustoitus ja poliittiset kuviot ovat sen verran mutkikkaita, että ensikertalaiselle kaikki voi tuntua hyvin epäselvältä. Episodit I-III on tehty selittämään alkuperäistä trilogiaa, joten asiaan perehtyneilläkin riittää kelaamista DVD-levyillä yksityiskohtien perässä.

Juonen monimutkaisuuden ohella Pimeän uhkan alkupuoliskoa haittaavat kaksi hahmoa: pieni Ani eli Anakin Skywalker (Jake Lloyd) sekä Jar Jar Binks (Ahmed Best). Nuoren Anakinin näyttelijää haettiin oletettavasti ammattitaidolla, mutta valinta ei aivan osunut nappiin. Nuoren Jake Lloydin näytteleminen on lähes yhtä pökkelöä kuin Lucasin henkilöohjaaminen. Ehkä yhdistelmä Lloyd-Lucas on juuri ongelman ydin, jolloin Anakinista tulee dialogia lukeva pieni ihminen.

Jar Jar Binksin vihaajat ryhmittyivät nopeasti elokuvan ensi-illan jälkeen, eivätkä he olleet missiossaan täysin väärässä. Hahmo on ärsyttävä ja kun Jar Jar taas kerran astuu kakkaan, ei itku ole kaukana. Loppua kohden ärsyttävyys tosin heikkenee. Episodissa III Jar Jar Binks ei lausu kuin yhden vuorosanan: ”Excuse me”, jolla tekijät ilmeisesti pyysivät anteeksi pientä virhearviotaan.

Sohvalta käsin katseltuna Pimeä uhka olisi erinomainen elokuva, jos edellä mainitut hahmot olisi toteutettu eri tavalla. On elokuvassa nytkin paljon hyvää. Varsinkin jälkimmäinen tunti tarjoaa hyviä hetkiä, kuten Darth Maulin ja jedisoturien yhteenoton sekä Yodan elämänviisauden: ”Fear is the path to the Dark Side. Fear leads to anger, anger leads to hate, hate leads to suffering.” IMDb-linkki

Episodi II – Kloonien hyökkäys

(+) Voimat: Natalie Portman, Samuel L. Jackson, Christopher Lee
(-) On The Dark Side: kylmyys

Episodi II vie katsojat salapoliisiseikkailuun, jossa vanhanajan etsivänä hääräilee Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor). Ensimmäisen osan lapsellisuus on karsittu minimiin ja digitaalinen kuvankäsittely maksimiin. Jopa Yoda on tehty tietokoneella! Osa näkymistä on huimia, osa kylmän kalskeita. Toinen episodi on joka tapauksessa parempi elokuva kuin ensimmäinen.

Parikymppistä Kenobin jedioppilasta Anakin Skywalkeria esittää Hayden Christensen, jonka edesottamuksia valkokankaalla seurattiin suurennuslasilla. Christensenin Anakin on kypsymätön kapinoija, joka sinänsä hieman ärsyttää, mutta tekee niin tarkoituksella. Tämä on ilmeisen lähellä Lucasin näkemystä Skywalker seniorista, joten olkoon niin.

Jo ensimmäisessä osassa esiintynyt Natalie Portman (Padmé) saa toisessa osassa suuremman roolin ja kantaa elokuvaa hienolla suorituksellaan. Episodin II puolessavälissä alkaa kuitenkin olla selvää, että uusien ja vanhojen leffojen ero on valtava. Alkuperäisessä trilogiassa kolmikko Han Solo, Luke Skywalker ja Prinsessa Leia tarjosivat katsojille hauskoja sutkautuksia, seikkailuja ja mahdollisuuden samaistua. Uuden trilogian hahmot ovat kuin shakkinappuloita, joiden siirtelyä seurataan ruutuvihko ja kynä kädessä.

Episodin II parhaita puolia ovat juoni ja hyvät näyttelijät, kuten Samuel L. Jackson ja Christopher Lee, jonka esittämä kreivi Dooku on ässäkamaa. Elokuva kuljettaa katsoijia aavistuksen lähemmäs päämäärää eli alkuperäisen trilogian lähtötilannetta. Sitä ennen kuitenkin kiinnostaa miten se tyyppi joutui siihen mustaan pukuun ja kypärään. IMDb-linkki

Episodi III – Sithin kosto

(+) Voimat: pimeys, kohtalokkuus, Yoda vs. keisari
(-) Pimeällä puolella: shakki

George Lucasin kolmas yritys uusien elokuvien parissa palkitaan eikä leffasta tule Paksan kostoa. Kolmososa on synkkä ja surullinen. Ilman tulevaa se olisi myös toivoton. Tekijät ovat oppineet edellisistä osista paljon, ja nyt dialogi soljuu eikä huumori tunnu liian teennäiseltä. Hahmoilla on tekemisen meininki.

Toki shakkinappula-efekti tuntuu tässäkin elokuvassa. Kun kliimaksi lähenee ja ratkaisuja tehdään, tuntuu ettei sen näin pitänyt mennä. Lopputulos on ennaltamäärätty, mutta ne siirrot olisi pitänyt harkita toisin. Oli miten oli, elokuva on paras kolmesta ja nousee alkuperäisten sarjaan, vaikka on tunnelmaltaan erilainen.

Parhaita puolia ovat hyvät näyttelijät, hienot efektit ja kotoiset maisemat. Loppua kohden ollaan tutun näköisissä aluksissa ja kostyymeissä. Tästä se alkaa… IMDb-linkki