(USA 2007)
Ohjaus: David Silverman
Ääninä: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Harry Shearer, Hank Azaria
Muistan kun ensimmäinen Simpsonien jakso esitettiin Suomessa Kolmoskanavalla 1990-luvun alussa. Sarja oli freesi ja se kehittyi vuosien saatossa erinomaiseksi amerikkalaisen kulttuurin kommentaattoriksi. Viimeisimpiä jaksoja olen katsellut harvakseltaan, mutta tänään maailmanensi-iltansa saanut elokuva veti minua puoleensa kuin kassamagneetti. Hyvä niin.
En halunnut lukea The Simpsons Movien arvosteluja ennen elokuvan näkemistä, mikä osoittautui oletettavan onnistuneeksi ratkaisuksi. Siksi pyrin tässäkin olemaan niukkasanainen, jotten latista kenenkään katselukokemusta. (Voin olla myös laiska, enkä vain jaksa kirjoittaa.)
En odottanut elokuvan avaavan uusia sfäärejä animaatioelokuvien historiassa, vaan toivoin näkeväni nokkelaa – ajassa ja pop-kulttuurissa navigoivaa – viihdettä vanhojen hyvien jaksojen tapaan. Tämän odotuksen elokuva täytti ja täten osallistuin hyvillä mielin elokuvan lipputulojen kartuttamiseen, koska tädit ja sedät Hollywoodissa tarvitsevat rahansa.
Puolitoistatuntinen elokuva ei ole kudelma kolmesta tv-jaksosta, vaan se kantaa itsenäisenä kokonaisuutena. Juoni voisi tosin olla suoraan tv-sarjasta, mutta lisäajalla sitä voidaan kehittää sopivasti. Tapahtumien lomassa nauretaan amerikkalaisille tärkeille asioille, mutta vieläkin rohkeampia kommentteja voitaisiin esittää.
The Simpsons Movie on elokuva ja toimii sellaisena, mutta ei se kaukana tv-sarjasta ole. Kysymykseksi jää miksi televisiossa pyörivästä viihteestä pitäisi maksaa, koska se esitetään elokuvateatterissa. Homerilla on oma näkemyksensä ja varmasti monella kriitikollakin. Voi tietenkin kysyä, miksi katsoa mitään elokuvia teatterissa, kun niitä voi katsella tv:stä tai ladata netistä. Siksi, että teatterissa tarinat alkavat elää ja toisinaan katsojat kokevat jotain ihmeellistä. IMDb-linkki