Maaliskuuta on kulunut jo lähes viikko, joten lienee aika valita kuukauden soundtrack. Se on tällä kertaa Erämaan armoille -elokuvan (Into the Wild, 2007) ääniraita, jonka tekijänä on Pearl Jam -yhtyeestä tuttu Eddie Vedder. Vedder, yhdessä elokuvasäveltäjä Michael Brookin kanssa, toteutti Sean Pennin ohjaamaan vaikuttavaan elokuvaan yhtä lailla vaikuttavan äänimaailman. Folk-henkinen ja akustisen kitaran sointiin vahvasti rakentuva musiikki on liikkuvan kuvan ohella tärkeä osa elokuvan luonnonmystistä kokonaistunnelmaa. Yksi hienoimmista kappaleista on Society. Myönnän, etten ole kuunnellut levyä vielä kovin syvällisesti, mutta ehkä se siksi sopiikin kuukauden soundtrackiksi – on koko kuukausi aikaa pyörittää tätä. Elokuvan ja levyn löytämisestä kiitos kuuluu serkulleni, joka tätä viime joulukuussa blogissani suositteli. (Katso muutkin serkun suositukset.) Albumi on kuunneltavissa Spotify-palvelussa:
Terve serkkupoika, piti jo aiemmin kehaista tuota kuukauden soundtrack -ideaa, ja nyt valitsemasi Into the Wild on tosiaan hieno myös musiikillisesti. Itse tykkään mainitsemassasi Society-kappaleessa siitä, että siinä aika hienosti kyseenalaistetaan leffan päähenkilön välillä, ainakin omasta näkökulmastani, hiukan taivaanrannan maalailun puolelle menevä ajattelu.
Niinpä.