Up in the Air

(USA 2009)

Ohjaus: Jason Reitman
Pääosissa: George Clooney, Vera Farmiga, Anna Kendrick

Up in the Air (2009)

Ohjaaja Jason Reitman on noussut yhdeksi blogini suosikiksi elokuvillaan Thank You For Smoking (2005) ja Juno (2007). Reitmanin uusin elokuva, Up in the Air, jatkaa aiempien tapaan amerikkalaisen yhteiskunnan moraalikysymysten parissa. Tällä kertaa käsittelyssä ovat työntekijöiden irtisanomiset ja sitoutuminen ihmissuhteissa. Charmantisti harmaantunut George Clooney esittää Ryan Binghamia, joka irtisanoo ihmisiä työkseen ja uskoo mahdollisimman kevyeen ”taakkaan” elämässä. Elokuva on vahvasti mukana ajan hengessä ja siksi on jälleen kerran ihmeteltävä, miksei levittäjä ole suomentanut elokuvan nimeä.

Laajat irtisanomiset ovat osa työelämää niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa. Taloudessa tapahtuu jotain, mitä on vaikea ymmärtää. Vaikka työpaikat tuntuvat häviävän alta ja siirtyvän itään, Chindiaan (engl. China + India) on työ yhä tärkeä osa ihmisten elämää. Työn menettäminen tai sen muuttuminen silppu- tai roskatyöksi nakertaa monien itsetuntoa. Tästä on kirjoittanut muun muassa professori Guy Standing, joka käväisi tällä viikolla Suomessa. Katso myös Standingin kirja Work After Globalization.

Reitmanin elokuva tarttuu työn menettämisen problematiikkaan, muttei muutu valtavaksi ahdistuskertomukseksi. Työelämän muutoksesta kertovia elokuvia ei liioin pyöri Suomen elokuvateattereissa ja siksi on hieman yllättävää, ettei tämänkään elokuvan nimeä ole suomennettu. Vai ajatellaanko, että suomennos karkottaa katsojia? Minusta se voisi päinvastoin houkutella. Ja mikä sitten olisi se suomenkielinen nimi? – No, vaikka Irtisanomisia ilmassa.

George Clooney on hyvä näyttelijä ja erinomainen tässäkin elokuvassa. Clooney ei kuitenkaan ole yksin, sillä Ryan Binghamin hengenheimolaista Alex Gorania esittävä Vera Farmiga ja nuorta irtisanojaa Natalie Keeneriä esittävä Anna Kendrick ovat myös erittäin vahvoja. Näyttelijäpuolen kruunaa Sam Elliott, jolla on hyvin pieni, mutta karismaattinen rooli. Elliott on aina mahtava – leffa kuin leffa (ks. Road House).

Elokuvassa on hyvä musiikki ja mikäli mielii sitä kuunnella, kannattaa istua penkissä myös lopputekstien ajan, jolloin irtisanomisten koskettama Kevin Renick esittää biisinsä Up in the Air. IMDb-linkki

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.