(USA 2010)
Ohjaus: Darren Aronofsky
Pääosissa: Natalie Portman, Vincent Cassel, Mila Kunis
Baletti on pelottavaa. Kaukaa katsottuna se on herkän kaunista, mutta jos tarkastellaan läheltä esimerkiksi balleriinojen jalkoja, niin näky onkin pelottava. Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, The Wrestler – painija) ohjaama Black Swan on baletin lailla karuuden ja kauneuden ristiriita. Se kuvaa vastakohtia taiturimaisesti ja sulauttaa ne yhdeksi mysteeriksi.
Elokuva seuraa nuoren tanssijan Nina Sayersin (Natalie Portman) nousua Joutsenlammen päärooliin newyorkilaisessa baletissa. Thomas Leroyn (Vincent Cassel) ohjaamassa versiossa Nina näyttelee sekä hyvän Odetten että pahan kaksoisolennon Odilen roolit. Ninan pyrkimys täydelliseen tanssiin alkaa kuitenkin vaikuttaa yksityiselämään ja myös tanssijan minä alkaa jakautua hyvään ja pahaan.
Aronofskyn kuvaus taiteilijan omistautumisesta on todella piinaava. Tarina kulkee eteenpäin monella tasolla ja vertautuu sopivan eteerisesti Joutsenlammen tarinaan. Onko esimerkiksi Ninan ylihuolehtiva äiti Joutsenlammen von Rothbath? Elokuvan puolivälissä alan pelätä ihan tosissani balettia ja balleriinoja. Ei tässä näin pitänyt käydä. Näyttäkää vain Manaajaa, mutta älkää viekö minua katsomaan Pähkinänsärkijää!
Joskus tilannne ja tunteet osuvat kohdilleen elokuvan kanssa ja Black Swanin kanssa kävi näin. Elokuvateatterin iltanäytöksessä oli vain kourallinen katsojia, mutta tunnelma oli hieno. Natalie Portman (mm. Star Wars I-III) on ansainnut kaiken suitsutuksen roolistaan.
Ennen elokuvan katsomista kannattaa ehkä kerrata Joutsenlammen synopsis, jottei tarvitse sitä muistella elokuvan rullatessa, ks. Wikipedia.
Mä oon taas sitä mieltä, että Joutsenlammen tarinaa kannattaa tsekata vasta elokuvan jälkeen. Veikkaanpa, että minun elokuvakokemukseni olisi ollut huonompi, jos olisin tuntenut Joutsenlammen etukäteen.