(USA 2005)
Ohjaus: Jim Jarmusch
Pääosissa: Bill Murray, Julie Delpy, Jessica Lange, Sharon Stone, Francis Conroy
"Well, the past is gone, I know that. The future isn’t here yet, whatever it’s going to be. So, all there is, is this. The present. That’s it." Näihin Don Johnstonin (Bill Murray) sanoihin kiteytyy mielestäni Jim Jarmuschin elokuva Broken Flowers. Ja kuitenkaan ei alkuunkaan.
Elokuvien juonia ei ole mukava paljastaa. Paljastusten kohteeksi joutuminen on vielä pahempaa. Kun maanantaina kävelin ulos elokuvateatterista, koin tulleeni juonipaljastuksen uhriksi, vaikken tiennyt elokuvasta etukäteen kuin sen, että päähenkilö lähtee tapaamaan vanhoja naisystäviään ympäri Yhdysvaltoja. Tunteeni johtui siitä, ettei elokuvassa tapahdu juuri mitään muuta. Ja toisaalta tapahtuu.
Broken Flowers on kerronnaltaan sukua Bill Murrayn taannoiselle Lost In Translation -elokuvalle. Kummassakaan ei ulkonaisesti tapahdu paljoa, vaan tapahtumat sijoittuvat enemmänkin päähenkilöiden, ja katsojan, ajatusmaailmaan. Tarinana Broken Flowers mukailee alun sitaattia: paluu menneisyyteen ei onnistu eikä tulevaakaan saa selville. Huomaankin katsoneeni koko ajan nykyhetkeä, joka itse asiassa tuntuu katoavan, kun katse on koko ajan joko menneessä tai tulevassa.
Kun näin jälkikäteen pohdiskelen kokemaani, huomaan, että tämähän on itse asiassa varsin nerokas elokuva. Se on eräänlainen seesteinen meditaatio. Buddhalainen elokuva kenties. IMDb-linkki
Road movie, leffa jossa etsitään jotain. Klassikko sinänsä, mutta leffassa tuotu esille myös jotain muuta..
Ajattomuutta, samaanaikaan kun aikaa on kulunut ja tehnyt tehtävänsä. Paljo on tapahtunut, jotta ajattomuudessa voisi olla. Päähenkilön rahallinen tilanne ja ”perhe” kertovat vilkkaasta ja tapahtumarikkasta ajasta.
Nytkö kaikki on mennyt?
Perinteinen ongelma ajan ja nykyisyyden suhteen mitä leffoissa on. Voidaan vain vihjata ajan kulumiseen ja itse leffan tapahtumat sijoittuvat ”nykyisyyteen”.
Pidin leffasta!