(USA 2006)
Ohjaus: Alejandro González Iñárritu
Pääosissa: Brad Pitt, Cate Blanchett, Gael García Bernal
On kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun näin Alejandro González Iñárritun (mm. Amores Perros) ohjaaman Babel-elokuvan. Katselukokemus on kuitenkin edelleen hyvässä muistissa. Minun on pitänyt useasti kirjoittaa elokuvasta, mutta aina kirjoitus on jäänyt kesken. Babel esitetään televisiossa tiistaina 2.12.2014 (Kutonen), joten nyt oli aika ryhdistäytyä ja saattaa työ loppuun. Tämä ei ole niinkään arvio elokuvasta, vaan katselukokemuksen muistelu.
Taide-elämykset syntyvät harvoin pakottamalla. Useimmiten suunnittelematon kokemus on paras ja voimakkain. Babel oli minulle tällainen ennakoimattoman ravisuttava kokemus.
Olin kuusi vuotta sitten R-kioskilla ostamassa jotain tai lataamassa matkakorttia, kun huomasin kassalla ohuissa pahvikuorissa Babel-dvd-levyjä. Kysyin myyjältä mitä ne maksavat. Hän ei ollut ihan varma ja päätteli, että ne ovat kaupanpäällisiä. En enää muista maksoinko levystä mitään, mutten ainakaan kahta euroa enempää.
Kotona katsoin elokuvan pimeässä olohuoneessa kuulokkeet korvilla. Kokemus oli ravisuttava. Erityisen voimakas oli kohtaus elokuvan lopussa, jossa isä ja poika katsovat öistä Tokiota ja taustalla soi Ryuichi Sakamoton jousi- ja pianoteos Bibo no Aozora/04. Kokemusta on vaikea ellei mahdotonta uusintaa.
Babel kertoo useiden erillisten tarinoiden yhteenliittymistä ja siitä, miten emme aina ymmärrä toisiamme – aivan kuten kertomuksessa Baabelin tornista.
Hyvä elokuva 🙂