(Skyfall, Iso-Britannia/USA 2012)
Ohjaus: Sam Mendes
Pääosissa: Daniel Craig, Helen McCrory, Javier Bardem
Aika näyttää, miten arvioni kestää, mutta ainakin perjantaina, kun kävelin ulos ensi-illasta, 007 Skyfall vaikutti yhdeltä onnistuneimmista James Bond -elokuvista. Kuusi vuotta sitten valmistunut Casino Royale (2006) oli viimeisen päälle hiottu kokonaisuus ja 007 Skyfall kuuluu samaan kategoriaan.
Sam Mendesin (mm. American Beauty, Revolutionary Road) ohjaama, järjestyksessä 23. James Bond -elokuva on sopivasti huumorilla höystetty, räjähtävä toimintaleffa. Bondia esittää kolmatta kertaa Daniel Craig, joka vaikuttaa sopeutuvan smokkiinsa elokuva elokuvalta paremmin.
Elokuvassa koetellaan Bondin lojaalisuutta MI6:tta ja sen johtajaa M:ää kohtaan. Näyttää nimittäin siltä, että M:n menneisyys palaa vainoamaan tätä ja koko tiedusteluorganisaatiota. 007:n tehtäväksi jää salaperäisen uhan paikannus ja tuhoaminen.
007 Skyfall on tämän päivän tyylillä toteutettu agenttitrilleri, joka samalla kunnioittaa ja ylläpitää parhaita Bond-perinteitä. Toiminta on moniin teknorymistelyihin verrattuna tietyssä mielessä maanläheistä ja elokuvassa on kahteen edeltävään Bondiin verrattuna enemmän huumoria ja itseironiaa. Katsojalle tarjotaan myös aikaa hengähtää toimintajaksojen välillä.
Hengähdystaukojen aikana ohjaaja Mendes rakentaa henkilöhahmoihin sopivasti syvyyttä. Tämä ei tietenkään onnistu ilman hyviä näyttelijöitä. Craigin ohella Javier Bardem tekee hienon roolin ja on loistava valinta pahikseksi. Bardem on riittävän outo, mutta silti uskottava. Hahmo muistuttaa jollain lailla Anthony Hopkinsin Hannibal Lecteriä.
Elokuvassa nähdään tuttuun tapaan Judi Dench M:n roolissa. Myös muutaman elokuvan tauolla ollut Q tekee paluun. Varustemestaria (Quartermaster) esittää ensi kerran nuori Ben Whishaw. Ralph Fiennes puolestaan näyttelee turvallisuuspalvelusta vastaavan komitean puheenjohtajaa.
Kokonaisuutena 007 Skyfall on erittäin onnistunut. Elokuva on omaleimainen, mutta samalla tunnistettavasti Bond-elokuva: mukana ovat M, Q, eksoottiset paikat, huvipurret, kellot, kasinot ja kauniit ihmiset. Mukaan on otettu myös muutama aarre menneisyydestä, kuten yllä olevan kuvan Aston Martin DB5. Elokuvan henkeä kuvastaa myös parranajo-kohtaus, jossa luotetaan vanhoihin metodeihin. Suosittelen.
Eilen korkkasimme tämän. Tarkoitus oli se käydä katsomassa jo elokuvissa, mutta jotenkin se vain jäi. Ehkä suurin syy on kynnys mennä katsomaan tämän tyyppisiä elokuvia teatteriin; liiallinen volyymi laadun kustannuksella. Oma kotiteatteri ei todellakaan ole THX-laatua, mutta omaan makuun säädetty ja volyymia saa säädellä itse. Tämä ei siis tarkoita etteikö lattia tutisisi ja katsoja hätkähtelisi dynamiikan paukkeessa.
Dynamiikkaa, sitä Skyfallista todella löytyy enkä oikein osaa sanoa oliko elokuvan ääniraita jopa parasta mitä sillä oli tarjota? Ainakin ilman sitä kokemus olisi ollut huomattavasti latteampi. Tämä ei ole millään tavalla pois itse kuvauksesta (nautittavaa) tai tarinasta (mielenkiintoinen) saati näyttelijäsuorituksista, jotka olivat mielestäni erittäin onnistuneita. Kuten kirjoitettua, kokonaisuutena 007 Skyfall on erittäin onnistunut. Tämän aion katsoa pian uudestaan.
Hankin Skyfallin tänään DVD-formaatissa. Blu-Ray-soitin puuttuu edelleen, joten vanhalla tekniikalla mennään. Omaa kotiteatteriviritelmää pitää kohentaa jossain vaiheessa – todennäköisesti vasta seuraavassa osoitteessa. Hyvillä kuulokkeilla saa luotua erinomaisen tunnelma, mikäli katsoo leffaa yksin.
”Hyvillä kuulokkeilla saa luotua erinomaisen tunnelma, mikäli katsoo leffaa yksin.”
Ei leffa, mutta tuotanto, joka myös toimii (hyvillä) kuulokkeilla on NYPD Blue. New York ja roolihahmot tulevat suorastaan iholle kun istut rauhassa pimeässä huoneessa hyvät luurit päässä. Toimii.