(Suomi, Saksa, Iso-Britannia 2014)
Ohjaus: Jalmari Helander
Pääosissa: Samuel L. Jackson, Ray Stevenson, Onni Tommila
Kävin eilen elokuvissa katsomassa kalleimman suomalaiselokuvan miesmuistiin – Jalmari Helanderin (Rare Exports) ohjaaman ja käsikirjoittaman leffan Big Game (suom. Suurriistaa). Suomalais-saksalais-englantilaisessa toimintaseikkailussa 13-vuotias Oskari (Onni Tommila) joutuu keskelle terroristien salajuonta, jonka tavoitteena on kaapata Yhdysvaltain presidentti (Samuel L. Jackson). Presidentin Air Force One -lentokone ammutaan alas Pohjois-Suomen yllä ja erätaitoja opetteleva Oskari on ensimmäisenä valtiopäämiehen pelastuskapselin luona.
Juoniasetelmasta on varmasti jo pääteltävissä, että kyseessä on nuoremman väen seikkailuelokuva, joka ei liikoja murehdi reaalipolitiikasta tai fysiikan laiesta. Sen sijaan Big Game ammentaa taidokkaasti 1980- ja 1990-lukujen amerikkalaisista toimintaelokuvista ja on tässä kontekstissa varsin pätevä ja viihdyttävä toimintaseikkailu.
Teknisesti elokuva on hienosti toteutettu. Mika Orasmaan kuvaus on avaraa ja tuo mieleen kuvaaja Alex Thomsonin ja ohjaaja Renny Harlinin visuaaliset maalailut Cliffhanger-leffassa (1993). Juri ja Miska Sepän säveltämä musiikki täydentää omalta osaltaan kuvauksissa käytettyjä jylhiä saksalaismaisemia ja toimintaosuuksia.
Elokuvan kirkkain tähti Samuel L. Jackson vetää roolinsa vetämättömänä presidenttinä vaivattoman oloisesti. Roolihahmolle on kaikkia kliseitä uhmaten kirjoitettu jopa yksi motherfucker-repliikki, ks. Snakes on a Plane (2006). Jacksonin nuori vastanäyttelijä Onni Tommila pysyy hyvin Hollywood-tähden menossa mukana. Elokuvassa on myös joukko muita tuttuja näyttelijöitä: Felicity Huffman (Täydelliset naiset), Ray Stevenson (Rome), Ted Levine (Monk, Manhunter), Jim Broadbent (Rautarouva) ja Victor Garber (Titanic).
Felicity Huffman on itse asiassa ainoa elokuvassa esiintyvä nainen, mikä kertoo omaa kieltään elokuvasta. Kyseessä on nuorten poikien seikkailu-uni, johon tytöille tai naisille ei ole osattu antaa mitään roolia. Elokuvan syvin taso liittyy 13-vuotiaan Oskarin toteamukseen siitä, että Suomessa (luonnossa) elävän pitää olla kova. Amerikan presidentin kanssa pohditaan, riittääkö se, että näyttää kovalta vai pitääkö myös olla kova.
Elokuvan ikärajaksi on määritelty 12. Oman arvioni mukaan paremmin sopisi 14 tai jopa 16. Korkeammat ikärajat tietysti vaikeuttaisivat elokuvan kohderyhmän pääsyä teatteriin. Plussaa elokuvalle siitä, että Ray Stevensonin kädessä nähdään laatukello Maurice Lacroix.