(USA/Australia 2004)
Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Leigh Whannell, Cary Elwes, Danny Glover
Saw-elokuvien sarjasta on tullut jonkinlainen käsite kauhuelokuvien lajityypissä. Alkuperäisen ja monien mielestä parhaan Saw-leffan ovat käsikirjoittaneet James Wan ja Leigh Whannell, joista edellinen toimi myös ohjaajana ja jälkimmäinen yhtenä pääosan esittäjänä. Elokuvan alku on piinaava: valot syttyvät rähjäisessä kylpyhuoneessa, jossa kaksi toisilleen tuntematonta miestä huomaa olevansa jalasta kahlittuina seinään. Huoneen keskellä makaa ruumis verilammikossa ase vierellään. Tämä jos mikä on ahdistava aloitus.
Alun tiivistunnelmaisesta tarinankulusta siirrytään vähitellen ulkomaailmaan, jossa juoni rönsyilee paikoin liian avarille näyttämöille ja aiheuttaa tarinaan sirkkelin mentäviä aukkoja. Elokuva alkaa kuin Cube (1997) ja pyrkii laajentumaan Seitsemän (1995) -tyyppiseksi ahdistavaksi trilleriksi. Kaukaa katsottuna homma toimii, mutta yksityiskohdissa on kauneusvirheitä. Yksi näistä on näyttelijätyö, joka ei ole huippuluokkaa. Varsinkaan käsikirjoittaja Leigh Whannell ei loista roolissaan. Nimekkäämmät Cary Elwes ja Danny Glover ovat mitä ilmeisimmin tehneet roolinsa melkoisessa hopussa.
Mielenkiintoisia piirteitä Saw’ssa on. Leffa on kuin kangastus yhteiskunnasta, jossa sosiologi Emile Durkheimin kuvaama anomia on täydellistynyt. Anomia viittaa sellaiseen yhteiskunnalliseen tilaan, jossa tuotannollisista syistä yhteiskunta ei enää tarjoa yksilöille selkeää moraalista sääntelyä. Sääntelyn puutteen vuoksi ihmisten yksilölliset halut ovat rajattomat ja suuntaamattomat. Durkheim kuvaa anomiaa esimerkiksi teoksessaan Itsemurha (1897).
Saw-elokuvan murhaajaa, Jigsaw’ta (Tobin Bell) kalvaa, että ihmiset eivät arvosta elämäänsä. Elokuvankin motiivina voidaan tulkita olevan halu lisätä katsojien elämänarvostusta. Tavoitteeseen pyritään kiertoteitse: pyritään aiheuttamaan pelkoa kivuliaasta kuolemasta. Tällöin vastakohdan – elämän – pitäisi taas maistua. Videopelisukupolven nuorille tämä saattaa toimia, mutta hieman enemmän elämänkokemusta kartuttaneelle saman asian kertominen onnistuu parhaiten toisia keinoja käyttäen. En suosittele herkille katsojille. IMDb-linkki