(Chile, Ranska, USA 2016)
Ohjaus: Pablo Larraín
Pääosissa: Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Greta Gerwig
Katsoin jokin aika sitten Netflixin Crown-sarjan (2016- ), joka kertoo kuningatar Elisabet II:n valtaannoususta ja urasta. Sarjan toisen kauden seitsemännessä jaksossa Yhdysvaltain presidenttipari John F. ja Jacqueline Kennedy vierailevat Britannian kuninkaallisten luona. Jakso oli ponnin tarttua myös tähän Jackie-elokuvaan, joka on ollut katselulistallani jo jonkin aikaa.
Chileläisen Pablo Larraínin ohjaama elokuva kertoo John F. Kennedyn murhan jälkeisistä päivistä ja viikoista. Tapahtumat kerrotaan puoliso Jackien (Natalie Portman) näkökulmasta. Lähestymistapa tuntui etukäteen lupaavalta, mutta lopullinen anti ei valitettavasti ollut kummoinen.
Elokuva maalailee yksinäisyyden kokemusta kuvilla, joissa presidentin leski harhailee yksin Valkoisen talon huoneissa ja käytävillä nauttien drinkkejä ja kuunnellen Camelot-kappaletta. Välillä siirrytään haastatteluun, jossa Portmanin esittämä Jackie tiuskii mitä ilmeisimmin Life-lehden toimittajalle. Lehteä ei mainita, mutta asiayhteys viittaa vuoden 1963 haastatteluun.
Lopputuloksena on hieman kalsea kuva leskestä, joka puhuu oudosti ja pukeutuu ja sisustaa tyylikkäästi. Ajan henki huokuu kuvauksessa, mutta muutoin elokuva ei hehku.