(Saul fia, Unkari 2015)
Ohjaus: László Nemes
Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn
Yle Teema esitti László Nemesin vaikuttavan ja hengästyttävän elokuvan Son of Saul kuukausi sitten, holokaustin uhrien muistopäivänä 27.1.2018 (lue artikkeli). En ehtinyt nähdä elokuvaa tuolloin, mutta kerkesin nipin napin katsoa teoksen Yle Areenasta maanantaina ennen sen poistumista palvelusta.
Son of Saul kuvaa Saul Ausländerin (Géza Röhrig) elämää hieman yli vuorokauden ajan natsien perustamassa Auschwitzin tuhoamisleirissä. Saul on sonderkommando eli hän kuuluu vankiryhmään, joka avustaa toisten vankien tappamisessa. Käytännössä sonderkommandot saattoivat uhrit kaasukammioihin, keräsivät vankien arvotavarat, tyhjensivät ja pesivät kammiot kaasutuksen jälkeen ja hoitivat ruumiiden hävittämisen. Vastineeksi he saivat parempaa ruokaa ja mahdollisuuden elää hieman pidempään.
Kamera liikkuu pitkälti päähenkilö Saulin ”olkapäällä” kuvaten tapahtumia hänen näkövinkkelistään. Tyyli luo kerrontaan erityisen intensiteetin.
Elokuvaa katsoessa päällimmäiseksi nousee kysymys, miten tällaista saattoi tapahtua Euroopassa toisen maailmansodan aikana. Miten ihmisiä voitiin tuhota tässä mittakaavassa ja tällä tehdasmaisella tehokkuudella? Ihmiselämä oli kuin tavara, joka kulki läpi tuotantoprosessin. Lopputuotteena oli kuolema.
Holokaustin ja modernin yhteiskunnan yhteenliittymiä on pyrkinyt selittämään muiden muassa sosiologi Zygmunt Bauman (1925-2017). Hänen väitteensä oli, ettei holokaustia pidä ajatella vain sattumanvaraisena juutalaisia koskevana tragediana. Holokausti tulisi ymmärtää nimenomaan modernin aikakauden mahdollistamana tapahtumaketjuna. Prosessien tehostaminen, pitkälle viety työn pilkkominen, sääntöjen noudattamisen hyve ja eri eläinlajien taksonominen luokittelu olivat kaikki osaltaan luomassa edellytyksiä holokaustille.
Son of Saul -elokuva saa katsojan pysähtymään perimmäisten kysymysten äärelle. Mitä tarkoittaa ihmisenä oleminen? Mihin ihmisyys meitä velvoittaa? Miten varmistamme, ettei vastaavaa enää tapahdu? Kaiken elämän kunnioittaminen on hyvä perusta.
Halusin katsoa tämän elokuvan, mutta en pystynyt — uskaltanut. Täytyy katsoa.
Vähän sama tilanne oli itselläni. Hotelli Ruanda (2004) on sellainen elokuva, jota en ole itse pystynyt vielä katsomaan. Film-O-Holic -arvio: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/hotelli-ruanda/