Sorry to Bother You

(USA 2018)

Ohjaus: Boots Riley
Pääosissa: LaKeith Stanfield, Tessa Thompson, Jermaine Fowler

Sorry To Bother You (2018)

Sorry to Bother You kertoo Oaklandissa asuvasta nuoresta miehestä nimeltä Cassius Green (LaKeith Stanfield). Cassius asuu setänsä autotallissa ja elää kroonisessa rahapulassa. Työpaikka puhelinmyyjänä vaikuttaa edistysaskeleelta ja Cassius ylenee firmassa nopeasti – valkoisen miehen äänensä avulla. Liiketoiminta alkaa kuitenkin pian vaikuttaa epäilyttävältä ja työntekijöitä sortavalta.

Tutustuin tähän Boots Rileyn omaperäiseen debyyttielokuvaan ystävieni vinkistä. Toinen suositus tuli soundtrack-albumille varmaan vuosi sitten ja toinen itse leffalle, joka on parhaillaan katsottavissa Netflixissä. Elokuva on esitetty Rakkautta & Anarkiaa -festareilla vuonna 2018.

Kyseessä on vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva yhteiskuntakriittinen komedia. Kritiikin kohteena on erityisesti alistava palkkatyö, jonka ilmentymänä toimii puhelinmyynti.

Sorry to Bother You on aidosti erilainen, oivaltava ja monin tavoin kiehtova elokuva. Samaan aikaan se on myös hauska. Elokuva asettaa tärkeitä kysymyksiä nykyisestä länsimaisesta maailmastamme (tuloerot, palkkatyö, some, taide), mutta lyö paikoin myös niin paljon yli, ettei kaikkea sanomaa voi ottaa todesta. Kyseenalaistaminen on silti arvokasta. 

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Boots Riley on tullut aiemmin tunnetuksi vasemmistolaisen The Coup -rapryhmän päävokalistina. Ryhmä koostuu logistiikkafirma UPS:n entisistä työntekijöistä. Boots Rileylla on ilmeisesti myös omakohtaista kokemusta puhelinmyynnistä.

Sorry To Bother You -elokuva on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, samoin soundtrack-albumi. Pakko mainita, että pienessä roolissa nähdään myös Danny Glover.

Kuuntele soundtrack: Spotify, Apple Music, Tidal

Lisätietoa elokuvasta: IMDb / Elonet

2 Replies to “Sorry to Bother You”

  1. Tämä oli omituisin pitkään aikaan näkemäni elokuva. Melkoinen twisti juonessa loppua kohden. Toimi kuitenkin hienosti, joskin pienen sulattelun jälkeen..

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.