Angry Birds -elokuva 2

(Angry Birds Movie 2, Suomi, USA 2019)

Ohjaus: Thurop van Orman
Ääninäyttelijät: Riku Nieminen, Leea Kleemola, Tommi Korpela

Angry Birds -elokuva 2

Kävimme lasten kanssa syyslomalla elokuvissa katsomassa Angry Birds -elokuva 2:n. Leffan ensi-ilta oli yli kaksi kuukautta sitten (9.8.2019), mutta se on edelleen teatterien ohjelmistossa. Vuokrattavaksi elokuva tullee noin kolmen kuukauden kuluttua ensi-illasta eli arviolta marraskuun alkuviikkoina.

Angry Birds -elokuva 2 oli itselleni erittäin positiivinen yllätys. Kyseessä on juoneltaan sopivan simppeli ja viihdyttävä koko perheen elokuva, joka perustuu suomalaisen Rovio-peliyhtiön luomiin lintuhahmoihin.

Alkuperäisen pelimaailman hengessä kirjoitetussa tarinassa Red (äänenä Riku Nieminen) on lintujen pelastajasankari, jonka Angry Birds -elokuvassa (2016) suorittamia urotöitä muistellaan koko lintuyhteisössä. Possujen kanssa ollaan taisteluasemissa, kunnes ulkopuolinen uhka varjostaa molempien yhteisöjen elämää.

Elokuvan keskeisiä teemoja ovat tiimityö ja ystävyys – molemmat asioita, joiden kertaus tekee hyvää aikuisillekin. Elokuvan huumori on konstailematonta ja vapautunutta eikä toteutuksessa ole suorittamisen makua. Kuten monissa muissakin menestysanimaatioissa, tässäkin hyödynnetään tunnelman kohottamiseen lapsikatsojien vanhempien diggailemia hittibiisejä, kuten Space Oddity, Axel F, The Final Countdown, Hello ja Eye of the Tiger. Kaava toimii.

Lisäherkkuna teatterissa esitettiin Frozen 2:n traileri. Tämä odotettu jatko-osa on tulossa teattereihin jouluna 2019.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

3 Replies to “Angry Birds -elokuva 2”

  1. Ensimmäinen Angry Birds olikin melko vihainen. Odotettavissa tietysti tuolla konseptilla, mutta itseäni häiritsi asetelma jossa muukalaisiin vihamielisesti suuntautuva ”sankari” on lopuksi oikeassa ja ulkomaalaiset maahanmuuttajat ovat epäluotettavia ja tulevat varastamaan pahaa aavistamattomien lintujen lapset. Toivottavasti jatko-osa on eri linjoilla. Ainakin ystävyys ja tiimityö kuulostavat hyviltä.

    1. Viserrät asiaa Teo 🙂 Ensimmäisen elokuvan asetelma oli tosiaan ongelmallinen. Angry Birds -elokuva 2 oli ehkä juuri siksi positiivinen yllätys, koska se puhuu ystävyyden ja yhteistyön puolesta. Toki tässäkin yhteistyö syntyy kolmannen tahon luomasta uhkasta, mutta silti. Kauttaaltaan elokuvan sanoma on rakentavampi kuin ykkösosassa.

  2. Hyvä kuulla. Ehkä tätä katselee lasten kanssa mieluummin kuin ensimmäistä osaa 🤔 Saapi nähdä

Vastaa käyttäjälle Teo Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.