2010-luvun parhaita elokuvia

Kuva-blogi järjesti suomalaisille elokuvasta kirjoittaville bloggaajille, vloggaajille, mikrobloggaajille ja muille elokuvaharrastajille ”Vuosikymmenen elokuvat” -kyselyn. Eniten ääniä sai George Millerin elokuva Mad Max: Fury Road (2015), joka oli myös omalla listallani. Yhteensä kyselyyn vastasi 30 sisällöntuottajaa.

Vuosikymmenen parhaiden elokuvien listaus on erittäin haastava tehtävä – varsinkin kun osa helmistä on itseltäni varmasti näkemättä. Oma listani perustuu niihin elokuviin, jotka olen nähnyt ja joista olen kirjoittanut Eilen elokuvissa -blogissani. Olen pyrkinyt ottamaan mukaan hieman erityyppisiä elokuvia. Elokuvat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

  • Mad Max: Fury Road (2015)
    George Millerin teos on upean visuaalinen ja hypnoottinen elokuva, jossa on myös vahva naisenergialataus.
  • Isäni Toni Erdman (2016)
    Leffa panee ajattelemaan, ettei elämä ehkä sittenkään ole pelkkää tehtävien suorittamista (getting things done).
  • Interstellar (2014)
    Interstellar on kaunis, liki kolmetuntinen elokuva, jonka jälkeen voi todeta, että kotimme Maa on hieno paikka elää.
  • Moonlight (2016)
    Elokuva käsittelee onnistuneesti muun muassa yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja seksuaalisuuden tematiikkaa.
  • The Irishman (2019)
    Martin Scorsese tuttujen rikosaiheiden parissa. 3,5 tuntisen elokuvan ei toivoisi loppuvan lainkaan. Erinomaisesti toteutettu elokuva kaikin puolin.
  • Miesten vuoro (2010)
    Miehet saunovat ja keskustelevat elämästä eri puolilla Suomea ja yhteiskuntaa. Saunomisen lopputulema on toiveikas ja puhdistava.
  • Frozen: huurteinen seikkailu (2013)
    Disneyn jättimenestys, jonka naiskuva on virkistävän erilainen verrattuna aikaisempiin prinsessatarinoihin. Hieno animaation ja musiikin kokonaisuus, jonka merkitys kasvaville sukupolville on varmasti suuri.
  • Son of Saul (2015)
    Elokuva pysäyttää pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä: Mitä tarkoittaa ihmisenä oleminen? Mihin ihmisyys meitä velvoittaa? Miten varmistamme, ettei holokaustin tapaista enää tapahdu?
  • Mustang (2015)
    Vahva elokuva naisten ja tyttöjen asemasta Turkin syrjäseuduilla. Elokuva ei luennoi, mutta tuo varsin selkeästi ilmi, ettei ihmisiä saa kohdella näin.
  • 12 Years a Slave (2013)
    Elokuva on visuaalisesti ja rytmillisesti vaikuttava ja samalla ahdistava elokuva mustien orjuudesta Yhdysvalloissa.

Myös nämä 2010-luvulla ilmestyneet elokuvat ovat hienoja:

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.