The Post

(Britannia, USA 2017)

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk

Steven Spielbergin ohjaama The Post kertoo vuonna 1971 julki tulleista ns. Pentagonin papereista ja siitä, miten The Washington Post -lehden kustantaja (Meryl Streep) ja päätoimittaja (Tom Hanks) joutuvat tietovuodon takia tulenarkaan asemaan. Vuodon kohteena ollut puolustusministeri Robert McNamaran vuonna 1967 tilaama raportti kuvasi Vietnamin sodan vaiheita ja sisälsi tietoja, joita ei oltu kerrottu kongressille tai kansalle.

The Post (2017)

The Post on tärkeä ja hyvin toteutettu elokuva vapaan lehdistön merkityksestä ja vapauteen liittyvistä vastuukysymyksistä. Elokuvan varsinainen konteksti on 1970-luvun alun Yhdysvallat, jolloin maa kävi sotaa Vietnamissa ja Valkoisessa talossa hallitsi presidentti Richard Nixon. Elokuvan toinen konteksti on sen valmistumisvuosi 2017, joka oli presidentti Donald Trumpin ensimmäinen vuosi Valkoisessa talossa. Molempien presidenttien retoriikkaan kuului negatiivisuus lehdistöä kohtaan.

Jatka lukemista ”The Post”

Microhabitat

(Sogongnyeo, Etelä-Korea 2017)

Ohjaus: Jeon Go-Woon
Pääosissa: Esom, Ahn Jae-hong, Choi Deok-moon

Mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Mitä 30-40-vuotiaan pitäisi tavoitella elämässään? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä eteläkorealaisen Jeon Go-Woonin esikoiselokuvassa Microhabitat. Elokuvan päähenkilöllä Misolla (Esom) on prioriteetit selvillä: hän haluaa viettää aikaa poikaystävänsä kanssa, polttaa savukkeita ja nauttia hyvästä viskistä.

Microhabitat (2017)

Miso työskentelee siivoojana ja kodinhoitajana hyvin toimeentulevien nuorten naisten tyylikkäissä kodeissa ja asuu itse karussa ja kylmässä huoneessa Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Kun hinnat maassa alkavat nopeasti kallistua, Miso laskeskelee, että hän voi säästää asumisessa. Niinpä hän irtisanoo vuokrasopimuksensa ja alkaa majoittua entisten opiskelu- ja bändikaveriensa luona. Kyläilyjen kautta aukeaa näkymä ystävien tekemiin valintoihin ja niiden seurauksiin, toisin sanoen siihen mistä nämä ovat omassa elämässään säästäneet tai luopuneet.

Jeon Go-Woonin elokuva on samaan aikaan kuvaus sekä yksilöiden elämänvalinnoista että siitä eteläkorealaisesta yhteiskunnasta, jossa valinnat tehdään. Elokuva on osa elokuva- ja tv-tuotantojen kokonaisuutta, joka kuvaa idän tiikeriksikin kutsutun maan kapitalismia ja kilpailua, joka vaatii usein suuria uhrauksia yksilöiden hyvinvoinnin kustannuksella. Samoja eriarvoisuuden teemoja on käsitelty muun muassa Parasite -elokuvassa (2019) ja Squid Game -sarjassa (2021).

Mikäli Etelä-Korean yhteiskunta ja sosiaaliturva kiinnostavat, niin suosittelen lukemaan myös Sosiaalivakuutus-verkkomedian artikkelin ”Sosiaaliturvan kauneuskilpailu, osa 8: Pienet menot, suuret tuloerot – Etelä-Korean sosiaaliturva palvelee taloutta”.

Microhabitat ei kuitenkaan ole edellä mainittujen Parasiten tai Squid Game -sarjan tapaan väkivaltainen elokuva, vaan osin humoristinen ja lämmin art house -elokuva yhden naisen ja tämän ystäväpiirin elämästä ja niistä kompromisseista, joita jokainen joutuu tekemään. Suosittelen.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Wikipedia

Songs My Brother Taught Me

(USA 2015)

Ohjaus: Chloé Zhao
Pääosissa: John Reddy, Jashaun St. John, Irene Bedard

Yksi kevään leffakohokohdista vaikuttaa olevan kiinalaissyntyisen Chloé Zhaon ohjaama Nomadland (2020). En ole vielä nähnyt leffaa, mutta katsoin ohjaajan debyyttielokuvan Songs My Brother Taught Me, joka sai ensi-iltansa vuoden 2015 Sundance-festivaaleilla.

Songs My Brother Taught Me (2015)

Songs My Brother Taught Me kertoo ihmisistä Pine Ridgen intiaanireservaatissa Etelä-Dakotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tarina keskittyy nuoreen mieheen nimeltä Johnny Winters (John Reddy) ja hänen pikkusiskoonsa Jashaun (Jashaun St. John). Lapset elävät alkoholiongelman kanssa kamppailevan äitinsä kanssa ja Johnny hankkii lisätuloja myymällä pimeitä pulloja reservaatin asukkaille.

Elokuva ei ole mikään kepeä katselukokemus, vaan kuvaus reservaatissa asuvien elämän haasteista. Ongelmista yleisin on alkoholi ja sen lieveilmiöt. Elokuvassa nähtävien Badlandsin kansallispuiston maisemien karuus tuntuu vertautuvan suoraan ihmisten elämän karuuteen.

Olen viime aikoina tuntenut vetoa niin sanottuihin moderneihin lännentarinoihin, kuten Taylor Sheridanin Sicario (2015), Hell Or High Water (2016), Wind River (2017) ja Yellowstone-tv-sarja (2018- ). Songs My Brother Taught Me on sukua näille teoksille, vaikkei olekaan niin toiminnallinen kuin edellä mainitut.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb

Passion

(Ranska, Saksa 2012)

Ohjaus: Brian De Palma
Pääosissa: Rachel McAdams, Noomi Rapace, Karoline Herfurth

Jos pidät saksalaisista dekkarisarjoista ja Basic Instinct (1991) -leffasta, niin nautit varmasti myös tästä Brian De Palman vuonna 2012 ilmestyneestä jännäristä. Passion -leffassa on kaikkea mitä kylmän viileältä trilleriltä voi odottaa. On valtapeliä lasitetussa mainostoimistossa, on cocktailkutsuja, on eroottista latausta miesten ja naisten välillä – ja on lopulta saksalainen poliisimies selvittämässä jälkiä.

Passion (2012)

Passion on uusintaversio Alain Corneaun elokuvasta Crime d’amour (2010), jonka pääosissa esiintyivät Ludivine Sagnier ja Kristin Scott Thomas. De Palman versiossa pääosia esittävät toiset kaksi upeaa näyttelijätärtä Rachel McAdams ja Noomi Rapace. Elokuvan jännite on paikoitellen hyvin riippuvainen näiden kahden työskentelystä.

Brian De Palma tunnetaan sellaisten klassikoiden kuin Carrie (1976), Scarface – Arpinaama (1983) ja Lahjomattomat (1987) ohjaajana. Passion ei ole hänen parhaimpia töitään, mutta heikoimmillaankin Brian De Palma on varsin hyvä. Ohjaajan urasta on tehty myös dokumenttielokuva nimeltä De Palma (2015), josta olen kirjoittanut aiemmin.

Suomessa Passion-elokuvaa on levitetty vain DVD- ja Blu-ray-julkaisuna. Saatavuuden suoratoistopalveluissa voi tarkistaa vaikka JustWatch-palvelussa.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

To The Ends of the Earth

(Tabi no owari sekai no hajimari, Uzbekistan, Japani 2019)

Ohjaus: Kiyoshi Kurosawa
Pääosissa: Atsuko Maeda, Ryo Kase, Shôta Sometani

Elokuvat voivat parhaimmillaan olla kuin matkoja vieraisiin maihin ja kulttuureihin. Kiyoshi Kurosawan To The Ends of the Earth on tällainen matka Uzbekistaniin.

To The Ends of the Earth (2019)

Elokuva kertoo japanilaisesta tv-reportterista Yokosta (Atsuko Maeda) ja kuvausryhmästä, jotka tekevät makasiiniohjelmaa Uzbekistanista ja kiertävät kuvaamassa paikallisia nähtävyyksiä. Työn kautta käy ilmi, ettei yhteistä ymmärrystä paikallisten kanssa aina löydy. Erityisen eristyneeksi olonsa kokee tv-reportteri Yoko, joka jää ulkopuoliseksi myös omasta, pelkästään miehistä koostuvasta kuvausryhmästään. Lopulta Samarkandin ja Tashkentin kadut muuttuvat pelottavan yksinäisiksi.

Tartuin tähän Japanin ja Uzbekistanin diplomaattisuhteiden 25-vuotijuhlan kunniaksi tehtyyn elokuvaan nimenomaan Uzbekistanin takia, jossa minulla oli mahdollisuus vierailla vuonna 2003. Olin osa viiden hengen suomalaista ryhmää, joka oli toteuttamassa Punaisen Ristin nuorten lehtiprojektia Keski-Aasiassa paikallisten Punaisen Puolikuun toimijoiden kanssa.

Yksi mieleenpainuva muisto tuolta matkalta on se, kun seisoin keskellä yötä uzbekistanilaisen isäntäni kanssa kolmekaistaisen ja palmujen reunustaman autoväylän varrella Taskentissa ja yritimme liftata taksia lentokentälle. Muu suomalainen matkaseurueeni oli jo menossa edellä toisessa autossa. Sillä hetkellä koin Yokon tavoin olevani maailmassa varsin yksin.

Kolmikaistaisten ja vilkkaasti liikennöityjen autoväylien lisäksi tunnistan Kiyoshi Kurosawan kauniista elokuvasta paljon tuttuja asioita. Elokuvan tärkeimmän huomion tekee kuitenkin reportteri Yokoa puhutteleva poliisi, joka toteaa, ettemme voi tutustua tai ymmärtää toisiamme ellemme puhu ja jaa ajatuksiamme. Vain tutustumalla toisiimme voimme ymmärtää toisiamme. Tämä totuus pysyy ajankohtaisena.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb

Paterson

(USA, Ranska, Saksa 2016)

Ohjaus: Jim Jarmusch
Pääosissa: Adam Driver, Golshifteh Farahani, Barry Shabaka Henley

Paterson (2019)

Olen katsonut viime aikoina
todennäköisesti liikaa elokuvia,
joissa on selkeä juonikuvio
ja turhaa raakuutta.

Paterson on erilainen, seesteisempi.
Joku voisi sanoa liian verkkainen,
mutta sanon mieluummin parempi,
koska leffan jälkeen mieli on levollisempi.

Paterson kertoo arjesta, yhdestä viikosta,
paikassa nimeltä Paterson, New Jersey.
Ja bussikuskista nimeltä Paterson,
joka kirjoittaa runoja William Carlos Williamsin hengessä.

Viikko etenee, aika matelee
ja Paterson kirjailee
havainnoistaan polveilevia runoja.
Paterson-elokuva kannattaa katsoa.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet