Ben X

(Belgia 2007)

Ohjaus: Nic Balthazar
Pääosissa: Greg Timmermans, Marijke Pinoy, Cesar De Sutter

Ben X (2007)

Pari vuotta sitten Espoo Cinénkin ohjelmistossa nähty Nic Balthazarin ohjaama ja kirjoittama Ben X on elokuva tärkeästä aiheesta – erilaisuuden ymmärtämisestä. Elokuva kertoo Ben-nimisestä belgialaisnuorukaisesta (Greg Timmermans), jota kiusataan koulussa. Ben sairastaa autismin kirjon oireyhtymää, mikä tekee koulutovereiden kiusaamisesta vielä julmempaa. Autismin kirjon oireyhtymät ovat keskushermoston kehityshäiriöitä. Benin pakopaikaksi muodostuu yhteisöllinen tietokonepeli, jossa pojan alias, Ben X on vahva ritari. Balthazarin ohjaama leffa on suunnattu nuorille, mikä näkyy kerronnan alleviivailevassa ja mutkittelemattomassa tyylissä. Elokuva yhdistelee fantasiaa ja todellisuutta, mikä on toisaalta melko realistinen kuvaus nuoren ihmisen maailmasta, jossa todellisuuden rakenteet vasta hahmottuvat. Pääosanesittäjä, Greg Timmermans, näyttelee nuorta Beniä ansiokkaasti, mutta hän on auttamatta liian vanha rooliin. Kolmekymppinen mies ei nyt vain kovin helposti sulaudu yläastepojan rooliin. Elokuva on aika synkkä eli kannattaa harkita, milloin sen katsoo. IMDb-linkki

Sademies

(Rain Man, USA 1988)

Ohjaus: Barry Levinson
Pääosissa: Dustin Hoffman, Tom Cruise, Valeria Golino

Rain Man (1988)

Barry Levinsonin ohjaamassa onnistuneessa draamassa nuori liikemies Charlie Babbitt (Tom Cruise) saa tiedon etäiseksi jääneen isänsä kuolemasta. Perinnönjako johdattaa henkisesti loukatun Charlien yhteen autistisen veljensä Raymondin (Dustin Hoffman) kanssa. Tilanne näyttäytyy Charlielle mahdollisuutena saada suurempi osuus isän perinnöstä.

Jatka lukemista ”Sademies”