Wendy and Lucy

(USA 2008)

Ohjaus: Kelly Reichardt
Pääosissa: Michelle Williams, Wally Dalton, Lucy

Olen vasta tämän vuoden aikana tutustunut yhdysvaltalaisen elokuvaohjaaja Kelly Reichardtin tuotantoon. Kaikkia Reichardtin töitä en ole nähnyt, mutta seuraavat kolme elokuvaa ovat tehneet yksinkertaisella kauneudellaan vaikutuksen: Old Joy (2006), Wendy and Lucy (2008) sekä First Cow (2019).

Wendy and Lucy (2008)

Näistä Wendy and Lucy on upean minimalistinen elokuva yksilöstä, toveruudesta, kapitalismista ja yhteiskunnan rakenteista. Cannes’n elokuvajuhlilla vuonna 2008 ensi kertaa esitetty elokuva kertoo vailla kotia olevasta nuoresta Wendystä (Michelle Williams), joka on matkalla Alaskaan etsimään töitä. Mukana matkassa on Lucy-koira, vähän vaihtovaatteita eikä juuri muuta. Epäonneksi Wendyn auto alkaa temppuilla pienessä kaupungissa Oregonissa.

Elokuvan tarina pohjautuu Jon Raymondin novelliin Train Choir, josta Reichardt ja Raymond ovat työstäneet elokuvakäsikirjoituksen. Tarinan toiminnallinen osuus on kerrottu varsin lyhyesti, mutta elokuvan ydin löytyy itse tapahtumien lomasta. Se löytyy ihmisten ilmeistä, sanoista ja teoista sekä siitä, mihin asemiin ihmiset ovat yhteiskunnan taloudellisessa järjestelmässä päässet tai joutuneet.

Jatka lukemista ”Wendy and Lucy”

Yön kuumuudessa

(In the Heat of the Night, USA 1967)

Ohjaus: Norman Jewison
Pääosissa: Sidney Poitier, Rod Steiger, Warren Oates

Yön kuumuudessa on kuumottava rikoselokuva 1960-luvun lopulta, jossa Sidney Poitierin esittämä philadelphialainen poliisietsivä Virgil Tibbs ajautuu mukaan pienen Spartan kaupungin rikostutkintaan Mississippissä. Spartalaiset ovat avoimen rasistisia eikä tummaihoisen Tibbsin apua haluta ottaa vastaan.

In the Heat of the Night (1967)

Norman Jewisonin ohjaama elokuva on The Mirisch Corporation -tuotantoa, kuten edellinenkin kirjoitukseni Rosvoporukka (1974). Jos Rosvoporukka oli kelpo western, niin Yön kuumuudessa on kaikin tavoin mestarillinen jännityselokuva, joka kiinnittää katsojan huomion murhatutkinnan ohella rotuerotteluun ja sen kieroutuneisuuteen. Kyseessä on klassikkoteos.

Sidney Poitier (s. 1927) on yksi ehdottomista lempinäyttelijöistäni ja Yön kuumuudessa on yksi hänen pitkän uran merkittävistä roolitöistä, ks. myös Tarkoituksena tappaa (1988) ja Sneakers (1992). Poitierin vastinparina eli Spartan valkoihoisena poliisipäällikkönä Yön kuumuudessa nähdään Rod Steiger, joka voitti suorituksestaan Oscarin. Elokuvan tunnussävelmän esittää Ray Charles ja musiikin elokuvaan on säveltänyt Quincy Jones.

Yön kuumuudessa on hieno elokuva, jota voin suositella lämpimästi. Elokuvan tarinan pohjalta tehtiin vuosina 1988-1995 myös saman nimistä tv-sarjaa, jota esitettiin Suomessakin.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Rosvoporukka

(The Spikes Gang, USA 1974)

Ohjaus: Richard Fleischer
Pääosissa: Lee Marvin, Gary Grimes, Ron Howard, Charles Martin Smith

Walter Mirischin tuottama ja Richard Fleischerin (Tohtori Dolittle, Red Sonja) ohjaama lännenelokuva Rosvoporukka kertoo kolmesta nuorukaisesta (Gary Grimes, Ron Howard ja Charles Martin Smith), jotka auttavat haavoittunutta pankkiryöstäjää (Lee Marvin) ja lyöttäytyvät myöhemmin tämän seuraan muodostaen nelihenkisen rosvoporukan.

The Spikes Gang (1974)

Espanjan Almeriassa kuvattu The Spikes Gang eli Rosvoporukka on varsin kelvollinen western, joka kertoo nuoruuden innon, seikkailumielen ja ajattelemattomuuden karvaista seurauksista. Päätähti Lee Marvinin olemus kannattelee elokuvaa ja mahdollistaa myös nuorten näyttelijöiden (Grimes, Howard ja Smith) säälliset suoritukset. Varsinkin leffan loppuosa on vaikuttava niin juonen kuin toteutuksenkin osalta.

Sain innoituksen katsoa Rosvoporukan luettuani kesällä Quentin Tarantinon romaanin Once Upon a Time in Hollywood (Like 2021). Tarantinon kirjassa ja elokuvassa kuvataan 1960-luvun lopun Hollywoodia ja sen lainalaisuuksia. Yksi tuon ajan tavallinen tarina oli hiipuvien elokuvatähtien alkoholiongelmat ja työskentely Euroopassa. Kirjassaan Tarantino mainitsee (suomennos s. 303-304) myös Rosvoporukka-elokuvan ja Lee Marvinin juopottelun elokuvan kuvauksissa. Marvin koki Tarantinon mukaan tuotannon aikana armottomia tunnontuskia toisessa maailmasodassa surmaamiensa vastapuolen nuorten sotilaiden takia ja hukutti tuskaansa juomalla. Erityisesti elokuvan loppukohtaus, jossa Marvinin esittämä Harry Spikes ampuu nuoren miehen oli näyttelijälle vaikea paikka.

Rosvoporukka-elokuva on Walter Mirischin ja tämän veljien omistamaman The Mirisch Corporation -tuotantoa. Tuotantoyhtiö, joka myytiin melko varhain United Artists -yhtiölle, on tuottanut muun muassa sellaiset elokuvat kuin Tiukat paikat (1959), Seitsemän rohkeaa miestä (1960), Suuri pakoretki (1963), West Side Story (1961), Yön kuumuudessa (1967), Viulunsoittaja katolla (1971) sekä Vaalean punainen pantteri -leffat. Katso myös laajempi lista yhtiön elokuvista Elonet-palvelussa.

Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 12.7.1974 Helsingin Bio Rex -teatterissa. Alla mainos Helsingin Sanomista ensi-iltapäivänä.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Songs My Brother Taught Me

(USA 2015)

Ohjaus: Chloé Zhao
Pääosissa: John Reddy, Jashaun St. John, Irene Bedard

Yksi kevään leffakohokohdista vaikuttaa olevan kiinalaissyntyisen Chloé Zhaon ohjaama Nomadland (2020). En ole vielä nähnyt leffaa, mutta katsoin ohjaajan debyyttielokuvan Songs My Brother Taught Me, joka sai ensi-iltansa vuoden 2015 Sundance-festivaaleilla.

Songs My Brother Taught Me (2015)

Songs My Brother Taught Me kertoo ihmisistä Pine Ridgen intiaanireservaatissa Etelä-Dakotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tarina keskittyy nuoreen mieheen nimeltä Johnny Winters (John Reddy) ja hänen pikkusiskoonsa Jashaun (Jashaun St. John). Lapset elävät alkoholiongelman kanssa kamppailevan äitinsä kanssa ja Johnny hankkii lisätuloja myymällä pimeitä pulloja reservaatin asukkaille.

Elokuva ei ole mikään kepeä katselukokemus, vaan kuvaus reservaatissa asuvien elämän haasteista. Ongelmista yleisin on alkoholi ja sen lieveilmiöt. Elokuvassa nähtävien Badlandsin kansallispuiston maisemien karuus tuntuu vertautuvan suoraan ihmisten elämän karuuteen.

Olen viime aikoina tuntenut vetoa niin sanottuihin moderneihin lännentarinoihin, kuten Taylor Sheridanin Sicario (2015), Hell Or High Water (2016), Wind River (2017) ja Yellowstone-tv-sarja (2018- ). Songs My Brother Taught Me on sukua näille teoksille, vaikkei olekaan niin toiminnallinen kuin edellä mainitut.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb

Maanalainen New York

(Regeneration, USA 1915)

Ohjaus: Raoul Walsh
Pääosissa: Rockliffe Fellowes, Anna Q. Nilsson, Martin Sheer

Katsoin vaihteeksi hieman vanhemman elokuvan, joka oli Raoul Walshin ohjaama ja William Foxin tuottama mykkäelokuva Regeneration (suom. Maanalainen New York) vuodelta 1915. Ensimmäisenä gangsterielokuvana pidetty teos on vahvan urbaanisti sykkivä kuvaus orpopojasta nimeltä Owen, joka aikuisena johtaa gangsterijoukkoa New Yorkin kaduilla. Tarina pohjautuu Owen Kildaren (1864-1911) romaaniin.

Regeneration (1915)

Erinäisten tapahtumien seurauksena rikollisjoukon nokkamiehen Owenin (Rockliffe Fellowes) ja hyväosaisessa perheessä varttuneen Marien (Anna Q. Nilsson) polut kohtaavat. Marie herää näkemään yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja ryhtyy aktiiviseksi toimijaksi setlementtiliikkeessä. Myös Owenissa kytee halu elämänmuutokseen.

Setlementtiliikkeen tavoin elokuvassa kohtaavat hyväosaisten ja heikommin toimeentulevien maailmat, kun rikollisuuteen ajautunut päähenkilö Owen yrittää tehdä paluun kaidalle polulle. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo.

Jatka lukemista ”Maanalainen New York”

400 kepposta

(Les Quatre cents coups, Ranska 1959)

Ohjaus: François Truffaut
Pääosissa: Jean-Pierre Léaud, Albert Rémy, Claire Maurier

Katsoin tällä viikolla arki-illan ratoksi ranskalaisen uuden aallon merkkiteoksen, François Truffaut’n 400 kepposta. Osin ohjaajan omista kokemuksista kumpuava elokuva kertoo 12-vuotiaasta pariisilaispojasta Antoine Doinelista, jonka on vaikea sopeutua koulun ja ympäröivän yhteiskunnan sääntöihin. Myös kotona sukset menevät ristiin vanhempien kanssa.

Les Quatre cents coups (1959)

400 kepposta kuvaa ainutlaatuisen hienolla tavalla nuoruuden siirtymävaihetta, jossa ihminen kasvaa lapsen huolettomuudesta kohti aikuisuutta ja elämän tylsiä vastuita. Elokuvan tapahtumat kuvataan nuoren Antoinen näkökulmasta. Jean-Pierre Léaudin esittämä Antoine ei ole mikään mallioppilas, vaan valehteluun ja varasteluun taipuvainen varhaisteini.

Elokuvakriitikosta ohjaajaksi siirtynyt Truffaut on kertonut saaneensa vaikutteita esikoisteokseensa erityisesti Jean Vigon elokuvasta Nolla käytöksessä (1933). Vigon teos kuvaa niinikään nuoria ranskalaisia koululaisia, jotka joutuvat törmäyskurssille aikuisten maailman kanssa.

Sopeutumattomuuden ohella 400 kepposta kertoo ystävyydestä, elokuvista, elämästä ja lopulta vapauden saavuttamisesta. Suosittelen.

Antoine Doinelin tarina jatkui Léaudin esittämänä vielä neljässä Truffaut’n ohjaamassa teoksessa: puolen tunnin episodissa Antoine et Collette (1962) sekä koko illan elokuvissa Varastettuja suudelmia (1968), Nuori pari (1970) ja Rakkaus karkuteillä (1979).

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet