Doraibu mai kâ (Japani) Ohjaus: Ryûsuke Hamaguchi Pääosissa: Hidetoshi Nishijima, Tôko Miura, Reika Kirishima Kesto: 179 min. Ikäraja: K-12
Jos olisin mukana tekemässä koko illan elokuvaa, toivoisin sen olevan kuin Drive My Car. Tässä on niin moni asia kohdallaan, että elokuvan katsominen tuntuu sielussa saakka.
Elokuva tarjoaa upeita kuvia Japanista, sydämen sivistystä, lunta, jazzia ja klassista. Tarina, tunnelma, näyttelijät ja tietysti myös Saab 900 ovat osa onnistunutta kokonaisuutta.
Drive My Car (2021)
Ryûsuke Hamaguchin ohjaama elokuva perustuu japanilaisen Haruki MurakaminDrive My Car -nimiseen noin 40 sivun novelliin, joka avaa novellikokoelman Miehiä ilman naisia (Tammi 2016).
Elokuvat voivat parhaimmillaan olla kuin matkoja vieraisiin maihin ja kulttuureihin. Kiyoshi KurosawanTo The Ends of the Earth on tällainen matka Uzbekistaniin.
To The Ends of the Earth (2019)
Elokuva kertoo japanilaisesta tv-reportterista Yokosta (Atsuko Maeda) ja kuvausryhmästä, jotka tekevät makasiiniohjelmaa Uzbekistanista ja kiertävät kuvaamassa paikallisia nähtävyyksiä. Työn kautta käy ilmi, ettei yhteistä ymmärrystä paikallisten kanssa aina löydy. Erityisen eristyneeksi olonsa kokee tv-reportteri Yoko, joka jää ulkopuoliseksi myös omasta, pelkästään miehistä koostuvasta kuvausryhmästään. Lopulta Samarkandin ja Tashkentin kadut muuttuvat pelottavan yksinäisiksi.
Tartuin tähän Japanin ja Uzbekistanin diplomaattisuhteiden 25-vuotijuhlan kunniaksi tehtyyn elokuvaan nimenomaan Uzbekistanin takia, jossa minulla oli mahdollisuus vierailla vuonna 2003. Olin osa viiden hengen suomalaista ryhmää, joka oli toteuttamassa Punaisen Ristin nuorten lehtiprojektia Keski-Aasiassa paikallisten Punaisen Puolikuun toimijoiden kanssa.
Yksi mieleenpainuva muisto tuolta matkalta on se, kun seisoin keskellä yötä uzbekistanilaisen isäntäni kanssa kolmekaistaisen ja palmujen reunustaman autoväylän varrella Taskentissa ja yritimme liftata taksia lentokentälle. Muu suomalainen matkaseurueeni oli jo menossa edellä toisessa autossa. Sillä hetkellä koin Yokon tavoin olevani maailmassa varsin yksin.
Kolmikaistaisten ja vilkkaasti liikennöityjen autoväylien lisäksi tunnistan Kiyoshi Kurosawan kauniista elokuvasta paljon tuttuja asioita. Elokuvan tärkeimmän huomion tekee kuitenkin reportteri Yokoa puhutteleva poliisi, joka toteaa, ettemme voi tutustua tai ymmärtää toisiamme ellemme puhu ja jaa ajatuksiamme. Vain tutustumalla toisiimme voimme ymmärtää toisiamme. Tämä totuus pysyy ajankohtaisena.
Mein ja Satsukin äiti on sairaalassa ja tytöt muuttavat yliopistossa työskentelevän isänsä kanssa uuteen kotiin metsän laidalle. Aikuisten ollessa poissa tytöt kohtaavat Totoron ja muita metsän asukkaita, jotka tuntuvat ymmärtävät heitä hieman paremmin kuin aikuiset. Hayao Miyazakin ohjaama animaatio on kaunis ja lämmin elokuva lapsen maailmasta ja mielikuvituksen voimasta.
Japanilaisen Takeshi Kitanon draama Scene At The Sea on kertomus kuuron roskakuskin Shigerun unelmasta ratsastaa aalloilla surffilaudalla. Tyttöystävä Takano seuraa poikaystäväänsä, kun tämä toteuttaa tavoitettaan. Elokuvassa ei juuri puhuta, vaan hallitsevana on Hisaishin säveltämä musiikki.
