Kuningasmies

(Suomi 2020)

Ohjaus: Tapio Kauma
Pääosissa: Tapio Kauma, Niko Hill, Harri Kankaanpää

Kuningasmies (2020)

Kesä on mökkeilyn aikaa. Varsinkin nyt kesällä 2020, kun koronaviruksen aiheuttaman erikoistilanteen vuoksi monet meistä ovat päättäneet pysyä kotimaan rajojen sisäpuolella.

Suomalaisen kaveriporukan tekemässä lyhytelokuvassa Kuningasmies ystävykset Raimo (Tapio Kauma) ja Osku (Niko Hill) saapuvat jälkimmäisen mökille viikonlopun viettoon. Pian alkaa kuitenkin tapahtua kummia, kun mökin yläkerrassa ja pihalla hiippailee valkoisiin haalareihin pukeutuneita epämääräisen näköisiä olentoja. Toiminnan mies Raimo tarttuu oitis haasteeseen ja hyökkää tunkeilijoiden kimppuun. Pian mukaan taistoon liittyy myös Raimon paikalle kutsuma Pentti (Harri Kankaanpää).

Tapio Kauman ohjaama ja käsikirjoittama 25-minuuttinen elokuva on humoristinen splatter-leffa, jossa tekoveri roiskuu ja aseet paukkuvat. Splatter ei varsinaisesti ole lempielokuvagenreni, mutta täytyy sanoa, että YouTubessa julkaistu Kuningasmies on toteutettu varsin oivallisesti.

Jatka lukemista ”Kuningasmies”

Kauan eläköön Bernie!

(Weekend at Bernie’s, USA 1989)

Ohjaus: Ted Kotcheff
Pääosissa: Andrew McCarthy, Jonathan Silverman, Catherine Mary Stewart

Weekend at Bernie’s (1989)

Kauan eläköön Bernie! on Ted Kotcheffin (Taistelija) ohjaama kepeä kesäkomedia kahdenksankymmenluvun lopusta. Olen nähnyt leffan ensi kertaa 1990-luvun alussa ja se yhdistyy mielessäni usein kesäisiin hellekeleihin – niin nytkin. Kun mittari näyttää ulkona 25 tai 30 astetta, niin on aika katsoa Kauan eläköön Bernie!

Newyorkilaisessa vakuutusyhtiössä työskentelvät kaverukset Larry (Andrew McCarthy) ja Richard (Jonathan Silverman) löytävät yhtiön kirjanpidosta suuren mittakaavan huijauksen. Löydön ansiosta pomo Bernie Lomax (Terry Kiser) kutsuu kaksikon viikonlopuksi rantahuvilalleen Hampton Islandille.

Epäonnekseen kaverukset löytävät pomonsa huvilalta kuolleena, minkä vuoksi unelmien viikonloppu tuntuu valuvan hiekkaan. Hulppeaan taloon alkaa kuitenkin virrata ihmisiä ja bileet alkavat eikä juhlaväkeä tunnu haittaavan, vaikka isäntä istuu elottomana sohvalla. Larry ja Richard päättävät viivästyttää poliisille soittamista ihan hetken.

Jatka lukemista ”Kauan eläköön Bernie!”

Kova kuin kivi

(True Grit, USA 2010)

Ohjaus: Joel ja Ethan Coen
Pääosissa: Jeff Bridges, Matt Damon, Hailee Steinfeld

True Grit (2010)

14-vuotiaan Mattie Rossin (Hailee Steinfeld) isä kuolee humalassa rettelöivän Tom Chaneyn (Josh Brolin) laukauksiin. Chaney pakenee kaupungista teon jälkeen, mutta tytär ei suostu jättämään asiaa sikseen, vaan palkkaa liittovaltion seriffin (U.S. Marshal) Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) jäljittämään pakenevaa tappajaa. Chaneyn kannoilla on myös Texas Ranger LaBoeuf (Matt Damon).

Kova kuin kivi perustuu Charles Portisin True Grit -romaaniin (1968). Tarina on filmatisoitu ensimmäisen kerran vuonna 1969, jolloin Cogburnia esitti lännenelokuvien legenda John Wayne.

Joel ja Ethan Coenin versio tarinasta on taattua Coen-laatua. Elokuva on huomattavasti parempi kuin miesten edellinen 1960-luvun juutalaisyhteisöön sijoittuva A Serious Man -elokuva. Kova kuin kivi on tarina villistä lännestä ja meininki on hyvin protestanttista.

Jatka lukemista ”Kova kuin kivi”

A Serious Man

(USA 2009)

Ohjaus: Ethan Coen, Joel Coen
Pääosissa: Michael Stuhlbarg, Richard Kind, Fred Melamed

A Serious Man (2009)

Aina ei voi tykätä. Näin voi käydä jopa Coenin veljesten elokuvien kanssa. A Serious Man -elokuvan maalailema minnesotalaisen juutalaisyhteisön nostalgia lienee läheistä Ethan ja Joel Coenille, mutta mielenkiinto ei kantaudu minulle saakka.

Elokuva on toki toteutettu taidolla. Näyttelijät ovat hyviä ja tarkoituksella melko tuntemattomia kasvoja. Kuvaus on hienoa ja kerronta monipolvista. Elokuvan sisältö jää kuitenkin kylmäksi näppäryydeksi.

Yksi elokuvaa kuvastava esimerkki on tarina hammaslääkäristä, joka löytää salaperäisen viestin potilaansa hampaiden sisäpinnasta. Rabbi kertoo tarinan avio-ongelmaiselle päähenkilölle, joka ihmettelee tarinan kuultuaan, mikä sen merkitys oikein on. Rabbi ei osaa vastata – aina näille tarinoille ei löydy vastausta. Mikä sitten on elokuva pointti? En tiedä. En myöskään löydä elokuvan luomasta epätietoisuudeta mitään filosofista. On vain vastaamaton kysymys, jonka esittäminen kestää 106 minuuttia. IMDb-linkki

Fargo

(USA 1996)

Ohjaus: Joel Coen
Pääosissa: Frances McDormand, William H. Macy, Steve Buscemi

Fargo (1996)
Fargo (1996)

Jerry (William H. Macy) on elämäänsä eksynyt autokauppias, joka pyrkii löytämään takaisin kartalle kiristämällä rahaa varakkaalta appiukoltaan. Keinoksi Jerry on valinnut vaimonsa kidnappauksen. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Alkutekstit toteavat tarinan perustuvan tositapahtumiin, mutta väite vaatii hieman mielikuvitusta.

Jatka lukemista ”Fargo”