Coda – Kahden maailman välissä (2021)

CODA (Yhdysvallat, Ranska)
Ohjaus: Siân Heder
Pääosissa: Emilia Jones, Troy Kotsur, Marlee Matlin
Kesto: 112 min.
Ikäraja: 12

Suomenkielisen lisänimensä mukaisesti Coda kertoo elämästä kahden maailman välissä. Päähenkilö nuori Ruby on perheensä ainoa, joka ei ole kuuro. Kalastuksella elantonsa hankkivan perheen isä, äiti ja veli ovat kuuroja, ja tytär Ruby toimii monessa tilanteessa perheensä tulkkina. Elokuvan nimi juontaa englanninkielisestä lyhenteestä CODA (Child of Deaf Adults).

CODA (2021)

Elokuva kuvaa elämää kuurona, hieman samaan tapaan kuin muutaman vuoden takainen upea Sound of Metal (2019). Coda on kuitenkin enemmän kasvutarina, kertomus nuoresta kuulevasta tytöstä, joka etsii ja löytää elämälleen tarkoitusta ja suuntaa. Ruby haluaa lähteä opiskelemaan musiikkia ja laulamista, joka on ristiriidassa vanhempien odotusten kanssa.

Coda perustuu ranskalaiseen elokuvaan La famille Béliere (2014), josta Siân Heder on ohjannut Massachusettsiin sijoittuvan englanninkielisen version. Tarinan kaari on tasapainoinen. Elokuva kattaa temaattisesti nuoren ihmisen kasvun, perheen merkityksen, talouden muutoksen, kalastajien ahdingon sekä uudenlaiset taloudellisen yhteistyön muodot. Lisäksi elokuvassa on maanläheistä huumoria ja kykyä iskeä myös tunteisiin.

Jatka lukemista ”Coda – Kahden maailman välissä (2021)”

Kuin taivaan lintu

(Sans toit ni loi / Vagabond, Ranska 1985)

Ohjaus: Agnès Varda
Pääosissa: Sandrine Bonnaire, Macha Méril, Stéphane Freiss

Uusimman Filmihullu-lehden (1/2022) teemana on ranskalaisohjaaja Agnès Varda (1928-2019). Lehden innoittamana päätin katsoa yhden Vardan merkkiteoksista, elokuvan Kuin taivaan lintu.

(Sans toit ni loi / Vagabond, 1985)

Elokuvan päähenkilö Mona Bergeron (Sandrine Bonnaire) on jollain lailla hukassa. Etelä-Ranskan viinialueella talvella repun ja teltan kanssa kiertelevästä nuoresta naisesta ei paljasteta kuin pieniä tiedon murusia, mutta elokuvan alku toteaa kaiken johtavan päähenkilön kuolemaan. Elokuvan missio on kertoa, keitä päähenkilö tapasi ja mitä tapahtui ennen kuolemaa.

Kuin taivaan lintu on rakennettu nerokkaasti, koska se pakottaa katsojan ottamaan jonkin kannan tapahtumiin ja päähenkilö Monan toimintaan. Päähenkilö on selkeästi normaalin sosiaalisen elämän ulkopuolella. Hän pummaa, varastaa ja välttelee vastuuta kaikesta. Hän haluaa olla vapaa – ja etäällä muista ihmisistä. Kuin taivaan lintu.

Jatka lukemista ”Kuin taivaan lintu”

White Material

(Ranska, Kamerun 2009)

Ohjaus: Claire Denis
Pääosissa: Isabelle Huppert, Christopher Lambert, Isaach de Bankolé

White Material kertoo sisällissotaan ajautuneesta nimeämättömästä afrikkalaisesta valtiosta ja maassa pitkään asuneesta ranskalaisesta perheestä, joka omistaa paikallisen kahviplantaasin. Plantaasin toimintaa johtava Maria Vial (Isabelle Huppert) pyrkii kaikin keinoin saamaan sadon korjattua, vaikka aseelliset joukot lähestyvät ja työntekijät pakenevat.

White Material (2009)

Afrikassa varttuneen ranskalaisen elokuvaohjaajan Claire Denis’n elokuva onnistuu näennäisen yksinkertaisella tavalla kuvaamaan sisällissodan romahduttavia vaikutuksia varsin hienojakoisesti. Tarinan keskushahmo on Isabelle Huppertin esittämä Maria, joka on johtaja, yrittäjä, valkoinen, ranskalainen, nainen ja äiti. Kaikki nämä roolit ja niihin liittyvät koodistot sekä kolonialismin historiallinen painolasti lomittuvat Denis’n ja Marie NDiayen käsikirjoituksessa ja Huppertin näyttelijätyössä.

Huppertin upean roolisuorituksen rinnalla nähdään myös mainio Christopher Lambert, jonka tunnetuimmat roolit lienevät elokuvissa Greystoke legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta (1984) ja Highlander – kuolematon (1986). Lambert on nähty myös Arto Paasilinnan romaanin Jäniksen vuosi ranskalaisessa filmatisoinnissa (IMDb).

Jatka lukemista ”White Material”

Passion

(Ranska, Saksa 2012)

Ohjaus: Brian De Palma
Pääosissa: Rachel McAdams, Noomi Rapace, Karoline Herfurth

Jos pidät saksalaisista dekkarisarjoista ja Basic Instinct (1991) -leffasta, niin nautit varmasti myös tästä Brian De Palman vuonna 2012 ilmestyneestä jännäristä. Passion -leffassa on kaikkea mitä kylmän viileältä trilleriltä voi odottaa. On valtapeliä lasitetussa mainostoimistossa, on cocktailkutsuja, on eroottista latausta miesten ja naisten välillä – ja on lopulta saksalainen poliisimies selvittämässä jälkiä.

Passion (2012)

Passion on uusintaversio Alain Corneaun elokuvasta Crime d’amour (2010), jonka pääosissa esiintyivät Ludivine Sagnier ja Kristin Scott Thomas. De Palman versiossa pääosia esittävät toiset kaksi upeaa näyttelijätärtä Rachel McAdams ja Noomi Rapace. Elokuvan jännite on paikoitellen hyvin riippuvainen näiden kahden työskentelystä.

Brian De Palma tunnetaan sellaisten klassikoiden kuin Carrie (1976), Scarface – Arpinaama (1983) ja Lahjomattomat (1987) ohjaajana. Passion ei ole hänen parhaimpia töitään, mutta heikoimmillaankin Brian De Palma on varsin hyvä. Ohjaajan urasta on tehty myös dokumenttielokuva nimeltä De Palma (2015), josta olen kirjoittanut aiemmin.

Suomessa Passion-elokuvaa on levitetty vain DVD- ja Blu-ray-julkaisuna. Saatavuuden suoratoistopalveluissa voi tarkistaa vaikka JustWatch-palvelussa.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

400 kepposta

(Les Quatre cents coups, Ranska 1959)

Ohjaus: François Truffaut
Pääosissa: Jean-Pierre Léaud, Albert Rémy, Claire Maurier

Katsoin tällä viikolla arki-illan ratoksi ranskalaisen uuden aallon merkkiteoksen, François Truffaut’n 400 kepposta. Osin ohjaajan omista kokemuksista kumpuava elokuva kertoo 12-vuotiaasta pariisilaispojasta Antoine Doinelista, jonka on vaikea sopeutua koulun ja ympäröivän yhteiskunnan sääntöihin. Myös kotona sukset menevät ristiin vanhempien kanssa.

Les Quatre cents coups (1959)

400 kepposta kuvaa ainutlaatuisen hienolla tavalla nuoruuden siirtymävaihetta, jossa ihminen kasvaa lapsen huolettomuudesta kohti aikuisuutta ja elämän tylsiä vastuita. Elokuvan tapahtumat kuvataan nuoren Antoinen näkökulmasta. Jean-Pierre Léaudin esittämä Antoine ei ole mikään mallioppilas, vaan valehteluun ja varasteluun taipuvainen varhaisteini.

Elokuvakriitikosta ohjaajaksi siirtynyt Truffaut on kertonut saaneensa vaikutteita esikoisteokseensa erityisesti Jean Vigon elokuvasta Nolla käytöksessä (1933). Vigon teos kuvaa niinikään nuoria ranskalaisia koululaisia, jotka joutuvat törmäyskurssille aikuisten maailman kanssa.

Sopeutumattomuuden ohella 400 kepposta kertoo ystävyydestä, elokuvista, elämästä ja lopulta vapauden saavuttamisesta. Suosittelen.

Antoine Doinelin tarina jatkui Léaudin esittämänä vielä neljässä Truffaut’n ohjaamassa teoksessa: puolen tunnin episodissa Antoine et Collette (1962) sekä koko illan elokuvissa Varastettuja suudelmia (1968), Nuori pari (1970) ja Rakkaus karkuteillä (1979).

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

La Vie du Christ

(Ranska 1906)

Ohjaus: Alice Guy-Blaché
Lavastus: Henri Ménessier

Ranskalainen elokuva-alan pioneeri Alice Guy-Blaché (1873-1968) ohjasi Gaumont-yhtiölle yhden varhaisimmista Jeesuksen elämästä kertovista elokuvista. La Vie du Christ -elokuva valmistui vuonna 1906 eli vain kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Lumièren veljekset järjestivät joulukuussa 1895 Pariisissa maailman ensimmäisen maksullisen elokuvanäytöksen.

La Vie du Christ (1906)

Hieman yli puoli tuntia kestävä Guy-Blachén elokuva rakentuu 25 kohtauksesta, joissa kuvataan muun muassa Jeesuksen syntymä, ihmetekoja, viimeinen ehtoollinen, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Lähikuvia ei käytetä, vaan kaikissa kohtauksissa kamera kuvaa laajaa yleiskuvaa. Lavastus on rakennettu hienosti ja näyttelijöiden lisäksi mukana on myös hevosia.

Alice Guy-Blaché on yksi vähemmän tunnetuista elokuvataiteen kehittäjistä. Peter von Baghin Elokuvan historia -kirjassa (1975/1998) Guy-Blaché mainitaan, mutta monissa muissa elokuvan historiaa käsittelevissä teoksissa hänet ohitetaan. Unohdetun pioneerin merkitystä ja uraa käsitellään oivallisesti dokumenttielokuvassa Ensimmäinen nainen: Alice Guy-Blaché (2018), joka on katsottavissa Yle Areenassa 30.11.2021 saakka. Kannattaa myös lukea Yle Teeman sivuilla julkaistu artikkeli.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Wikipedia