Joe – armoton (1970)

Joe (Yhdysvallat)
Ohjaus: John G. Avildsen
Pääosissa: Peter Boyle, Susan Sarandon, Dennis Patrick
Kesto: 102 min.
Ikäraja: K-16

Amerikkalainen elokuva oli muutoksessa 1970-luvulla. Aiemmilta vuosikymmeniltä periytynyt elokuvien itsesensuuri heikkeni, aiheet ja käsittelytavat olivat rohkeampia ja tekijöiksi nousi uusi – mutta vielä varsin miehinen – sukupolvi, johon kuuluivat mm. Martin Scorsese, Francis Ford Coppola, George Lucas ja Steven Spielberg. Keskeisiä esimerkkejä 1970-luvun uudenlaisista elokuvista olivat Kummisetä I ja II (1972 & 1974), Syvä joki (1972), Chinatown (1974), Kauriinmetsästäjä (1978), Kovaotteiset miehet (1971) ja Taksikuski (1976).

Joe – armoton (1970), suomalainen Future Filmin DVD-julkaisu vuodelta 2009.

Heti vuosikymmenen alussa julkaistiin John G. Avildsenin (mm. Rocky) ohjaama ja Norman Wexlerin käsikirjoittama Joe – armoton, joka kuvastaa hyvin 1970-luvun uutta ja rohkeaa – jopa röyhkeää asennetta. Elokuva kertoo Joe Curranista (Peter Boyle), New Yorkissa asuvasta tehdastyöläisestä, joka saarnaa omassa kuplassaan yhteiskunnan puhdistamisesta kaikista ongelmaryhmistä, kuten hipeistä, homoista ja erilaisista etnisistä ryhmistä. Nykyhetken näkökulmasta Joen vihapuhe kuulostaa samaan aikaan sekä tuomittavalta että valitettavan tutulta.

Joe sattuu eräänä iltana tapaamaan lähikapakassa mainostoimiston johtajan Bill Comptonin (Dennis Patrick), joka on juuri surmannut vihanpuuskassaan tyttärensä huumekauppiaspoikaystävän. Tytär Melissa, jota näyttelee debyyttiroolissa Susan Sarandon, on sairaalassa toipumassa huumeiden yliannostuksesta. Joe ja Bill päättävät ryhtyä kahdestaan puhdistamaan New Yorkin katuja rikollisista.

Jatka lukemista ”Joe – armoton (1970)”

Killer Joe (2011)

Killer Joe (Yhdysvallat)
Ohjaus: William Friedkin
Pääosissa: Matthew McConaughey, Emile Hirsch, Juno Temple
Kesto: 99 min.
Ikäraja: K-16

Katsoin pari päivää sitten Friedkin Uncut -dokkarin (2018), joka kertoo Kovaotteiset miehet (1971) ja Manaaja (1973) -elokuvien ohjaajasta William Friedkinistä. Nyt jo 87-vuotias Friedkin vaikuttaa dokumentin perusteella olevan melko maanläheinen elokuva-alan ammattilainen, joka kuitenkin tietää oman tuotantonsa merkityksen.

Killer Joe (2011), ranskankielinen mainosjuliste.

Dokumentin innoittamana tartuin Friedkinin vuonna 2011 valmistuneeseen rikoselokuvaan Killer Joe, jossa näyttelevät Matthew McConaughey, Emile Hirsch, Juno Temple, Gina Gershon ja Thomas Haden Church. Elokuvassa rahavaikeuksissa oleva nuori mies kehittelee rikollisen juonen, jolla pyritään koko perheen voimin kuittaamaan alkoholisoituneen äidin henkivakuutusrahat. Apuun palkataan murhia sivubisneksenä toteuttava etsivä Joe Cooper (McConaughey) Dallasin poliisivoimista.

Tracy Lettsin näytelmään perustuva Killer Joe on mustalla huumorilla sävytetty rikoselokuva, jota voi luonnehtia hyvällä tavalla omalaatuiseksi. Jos pitää True Detective -sarjasta ja Tarantinon elokuvista, niin pitää varmasti myös tästä.

Quentin Tarantino esiintyy myös alussa mainitussa Friedkin Uncut -dokkarissa, jossa hän kertoo pitävänsä Friedkinin elokuvaa Pelon palkka (1977) yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista leffoista. Se on itselläni vielä näkemättä, mutta pitää korjata tämä puute pian. Päädyin itse asiassa tilaaman leffan Blu-ray-versiona, kuten myös Friedkinin elokuvat Manaaja (1973) ja Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985). Nyt vaan odottamaan pakettia.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Hoffa

(USA 1992)

Ohjaus: Danny DeVito
Pääosissa: Jack Nicholson, Danny de Vito, Armand Assante

Amerikkalainen Teamster-ammattiliiton johtohahmo Jimmy Hoffa (s. 1913) katosi 30.7.1975 lähdettyään tapaamaan kahta mafian päämiestä Detroitin lähistöllä sijaitsevaan ravintolaan. Danny DeViton ohjaamassa Hoffa-elokuvassa Jack Nicholsonin esittämä Jimmy Hoffa istuu ravintolan parkkipaikalla olevan auton takapenkillä ja odottaa kohtalokkaan tapaamisen alkua. Samalla päähenkilön elämäntarinaa käydään läpi useina takaumina.

Hoffa (1992)

Muistan Hoffa-elokuvan jo 1990-luvulta ja erityisesti tuolloin markkinoinnissa käytetyn kohtauksen, jossa Jack Nicholson kääri hihat ja ryhtyy auttamaan rekkakuskia renkaan vaihdossa. Kohtauksessa käy selväksi, että ammattiliitto on työntekijälle tärkeä tuki eikä Hoffa pelkää käsiensä likaantumista.

En nähnyt elokuvaa tuoreeltaan, vaan vasta nyt liki 30 vuotta myöhemmin. Teos palasi mieleeni jo joulukuussa 2019, kun näin Martin Scorsesen elokuvan The Irishman (2019), mutten saanut Hoffaa käsiini kuin vasta nyt. Sekä Hoffassa että The Irishmanissa esitetään näkemys siitä, mitä Hoffalle tapahtui tuolloin katoamisen aikaan kesällä 1975. Varmuutta tapahtumista ei ole.

DeViton ohjaama Hoffa on ehdottomasti katsomisen arvoinen elämäkertaelokuva. Elokuvan rakenne on hyvä, samoin pääosan esittäjä Jack Nicholson. Joissakin kohtauksissa korostuu, että kuvaukset on tehty lavasteissa. Yksi esimerkki tästä on studiossa kuvattu metsästyskohtaus. Jos tällaisten yksityiskohtien ei anna häiritä, niin Hoffa on ansiokas kuvaus Jimmy Hoffan värikkäästä elämästä.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Yön kuumuudessa

(In the Heat of the Night, USA 1967)

Ohjaus: Norman Jewison
Pääosissa: Sidney Poitier, Rod Steiger, Warren Oates

Yön kuumuudessa on kuumottava rikoselokuva 1960-luvun lopulta, jossa Sidney Poitierin esittämä philadelphialainen poliisietsivä Virgil Tibbs ajautuu mukaan pienen Spartan kaupungin rikostutkintaan Mississippissä. Spartalaiset ovat avoimen rasistisia eikä tummaihoisen Tibbsin apua haluta ottaa vastaan.

In the Heat of the Night (1967)

Norman Jewisonin ohjaama elokuva on The Mirisch Corporation -tuotantoa, kuten edellinenkin kirjoitukseni Rosvoporukka (1974). Jos Rosvoporukka oli kelpo western, niin Yön kuumuudessa on kaikin tavoin mestarillinen jännityselokuva, joka kiinnittää katsojan huomion murhatutkinnan ohella rotuerotteluun ja sen kieroutuneisuuteen. Kyseessä on klassikkoteos.

Sidney Poitier (s. 1927) on yksi ehdottomista lempinäyttelijöistäni ja Yön kuumuudessa on yksi hänen pitkän uran merkittävistä roolitöistä, ks. myös Tarkoituksena tappaa (1988) ja Sneakers (1992). Poitierin vastinparina eli Spartan valkoihoisena poliisipäällikkönä Yön kuumuudessa nähdään Rod Steiger, joka voitti suorituksestaan Oscarin. Elokuvan tunnussävelmän esittää Ray Charles ja musiikin elokuvaan on säveltänyt Quincy Jones.

Yön kuumuudessa on hieno elokuva, jota voin suositella lämpimästi. Elokuvan tarinan pohjalta tehtiin vuosina 1988-1995 myös saman nimistä tv-sarjaa, jota esitettiin Suomessakin.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Maanalainen New York

(Regeneration, USA 1915)

Ohjaus: Raoul Walsh
Pääosissa: Rockliffe Fellowes, Anna Q. Nilsson, Martin Sheer

Katsoin vaihteeksi hieman vanhemman elokuvan, joka oli Raoul Walshin ohjaama ja William Foxin tuottama mykkäelokuva Regeneration (suom. Maanalainen New York) vuodelta 1915. Ensimmäisenä gangsterielokuvana pidetty teos on vahvan urbaanisti sykkivä kuvaus orpopojasta nimeltä Owen, joka aikuisena johtaa gangsterijoukkoa New Yorkin kaduilla. Tarina pohjautuu Owen Kildaren (1864-1911) romaaniin.

Regeneration (1915)

Erinäisten tapahtumien seurauksena rikollisjoukon nokkamiehen Owenin (Rockliffe Fellowes) ja hyväosaisessa perheessä varttuneen Marien (Anna Q. Nilsson) polut kohtaavat. Marie herää näkemään yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja ryhtyy aktiiviseksi toimijaksi setlementtiliikkeessä. Myös Owenissa kytee halu elämänmuutokseen.

Setlementtiliikkeen tavoin elokuvassa kohtaavat hyväosaisten ja heikommin toimeentulevien maailmat, kun rikollisuuteen ajautunut päähenkilö Owen yrittää tehdä paluun kaidalle polulle. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo.

Jatka lukemista ”Maanalainen New York”

400 kepposta

(Les Quatre cents coups, Ranska 1959)

Ohjaus: François Truffaut
Pääosissa: Jean-Pierre Léaud, Albert Rémy, Claire Maurier

Katsoin tällä viikolla arki-illan ratoksi ranskalaisen uuden aallon merkkiteoksen, François Truffaut’n 400 kepposta. Osin ohjaajan omista kokemuksista kumpuava elokuva kertoo 12-vuotiaasta pariisilaispojasta Antoine Doinelista, jonka on vaikea sopeutua koulun ja ympäröivän yhteiskunnan sääntöihin. Myös kotona sukset menevät ristiin vanhempien kanssa.

Les Quatre cents coups (1959)

400 kepposta kuvaa ainutlaatuisen hienolla tavalla nuoruuden siirtymävaihetta, jossa ihminen kasvaa lapsen huolettomuudesta kohti aikuisuutta ja elämän tylsiä vastuita. Elokuvan tapahtumat kuvataan nuoren Antoinen näkökulmasta. Jean-Pierre Léaudin esittämä Antoine ei ole mikään mallioppilas, vaan valehteluun ja varasteluun taipuvainen varhaisteini.

Elokuvakriitikosta ohjaajaksi siirtynyt Truffaut on kertonut saaneensa vaikutteita esikoisteokseensa erityisesti Jean Vigon elokuvasta Nolla käytöksessä (1933). Vigon teos kuvaa niinikään nuoria ranskalaisia koululaisia, jotka joutuvat törmäyskurssille aikuisten maailman kanssa.

Sopeutumattomuuden ohella 400 kepposta kertoo ystävyydestä, elokuvista, elämästä ja lopulta vapauden saavuttamisesta. Suosittelen.

Antoine Doinelin tarina jatkui Léaudin esittämänä vielä neljässä Truffaut’n ohjaamassa teoksessa: puolen tunnin episodissa Antoine et Collette (1962) sekä koko illan elokuvissa Varastettuja suudelmia (1968), Nuori pari (1970) ja Rakkaus karkuteillä (1979).

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet