Yön kuumuudessa

(In the Heat of the Night, USA 1967)

Ohjaus: Norman Jewison
Pääosissa: Sidney Poitier, Rod Steiger, Warren Oates

Yön kuumuudessa on kuumottava rikoselokuva 1960-luvun lopulta, jossa Sidney Poitierin esittämä philadelphialainen poliisietsivä Virgil Tibbs ajautuu mukaan pienen Spartan kaupungin rikostutkintaan Mississippissä. Spartalaiset ovat avoimen rasistisia eikä tummaihoisen Tibbsin apua haluta ottaa vastaan.

In the Heat of the Night (1967)

Norman Jewisonin ohjaama elokuva on The Mirisch Corporation -tuotantoa, kuten edellinenkin kirjoitukseni Rosvoporukka (1974). Jos Rosvoporukka oli kelpo western, niin Yön kuumuudessa on kaikin tavoin mestarillinen jännityselokuva, joka kiinnittää katsojan huomion murhatutkinnan ohella rotuerotteluun ja sen kieroutuneisuuteen. Kyseessä on klassikkoteos.

Sidney Poitier (s. 1927) on yksi ehdottomista lempinäyttelijöistäni ja Yön kuumuudessa on yksi hänen pitkän uran merkittävistä roolitöistä, ks. myös Tarkoituksena tappaa (1988) ja Sneakers (1992). Poitierin vastinparina eli Spartan valkoihoisena poliisipäällikkönä Yön kuumuudessa nähdään Rod Steiger, joka voitti suorituksestaan Oscarin. Elokuvan tunnussävelmän esittää Ray Charles ja musiikin elokuvaan on säveltänyt Quincy Jones.

Yön kuumuudessa on hieno elokuva, jota voin suositella lämpimästi. Elokuvan tarinan pohjalta tehtiin vuosina 1988-1995 myös saman nimistä tv-sarjaa, jota esitettiin Suomessakin.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Maanalainen New York

(Regeneration, USA 1915)

Ohjaus: Raoul Walsh
Pääosissa: Rockliffe Fellowes, Anna Q. Nilsson, Martin Sheer

Katsoin vaihteeksi hieman vanhemman elokuvan, joka oli Raoul Walshin ohjaama ja William Foxin tuottama mykkäelokuva Regeneration (suom. Maanalainen New York) vuodelta 1915. Ensimmäisenä gangsterielokuvana pidetty teos on vahvan urbaanisti sykkivä kuvaus orpopojasta nimeltä Owen, joka aikuisena johtaa gangsterijoukkoa New Yorkin kaduilla. Tarina pohjautuu Owen Kildaren (1864-1911) romaaniin.

Regeneration (1915)

Erinäisten tapahtumien seurauksena rikollisjoukon nokkamiehen Owenin (Rockliffe Fellowes) ja hyväosaisessa perheessä varttuneen Marien (Anna Q. Nilsson) polut kohtaavat. Marie herää näkemään yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja ryhtyy aktiiviseksi toimijaksi setlementtiliikkeessä. Myös Owenissa kytee halu elämänmuutokseen.

Setlementtiliikkeen tavoin elokuvassa kohtaavat hyväosaisten ja heikommin toimeentulevien maailmat, kun rikollisuuteen ajautunut päähenkilö Owen yrittää tehdä paluun kaidalle polulle. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo.

Jatka lukemista ”Maanalainen New York”

400 kepposta

(Les Quatre cents coups, Ranska 1959)

Ohjaus: François Truffaut
Pääosissa: Jean-Pierre Léaud, Albert Rémy, Claire Maurier

Katsoin tällä viikolla arki-illan ratoksi ranskalaisen uuden aallon merkkiteoksen, François Truffaut’n 400 kepposta. Osin ohjaajan omista kokemuksista kumpuava elokuva kertoo 12-vuotiaasta pariisilaispojasta Antoine Doinelista, jonka on vaikea sopeutua koulun ja ympäröivän yhteiskunnan sääntöihin. Myös kotona sukset menevät ristiin vanhempien kanssa.

Les Quatre cents coups (1959)

400 kepposta kuvaa ainutlaatuisen hienolla tavalla nuoruuden siirtymävaihetta, jossa ihminen kasvaa lapsen huolettomuudesta kohti aikuisuutta ja elämän tylsiä vastuita. Elokuvan tapahtumat kuvataan nuoren Antoinen näkökulmasta. Jean-Pierre Léaudin esittämä Antoine ei ole mikään mallioppilas, vaan valehteluun ja varasteluun taipuvainen varhaisteini.

Elokuvakriitikosta ohjaajaksi siirtynyt Truffaut on kertonut saaneensa vaikutteita esikoisteokseensa erityisesti Jean Vigon elokuvasta Nolla käytöksessä (1933). Vigon teos kuvaa niinikään nuoria ranskalaisia koululaisia, jotka joutuvat törmäyskurssille aikuisten maailman kanssa.

Sopeutumattomuuden ohella 400 kepposta kertoo ystävyydestä, elokuvista, elämästä ja lopulta vapauden saavuttamisesta. Suosittelen.

Antoine Doinelin tarina jatkui Léaudin esittämänä vielä neljässä Truffaut’n ohjaamassa teoksessa: puolen tunnin episodissa Antoine et Collette (1962) sekä koko illan elokuvissa Varastettuja suudelmia (1968), Nuori pari (1970) ja Rakkaus karkuteillä (1979).

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Pakojuna

(Runaway Train, USA 1985)

Ohjaus: Andrei Konchalovski
Pääosissa: Jon Voight, Eric Roberts, Rebecca De Mornay

Katsoin taannoin varsin hulvattoman dokumenttielokuvan Cannon-leffayhtiön vaiheista nimeltä Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films (2014). Erityisesti 1980-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneen yhtiön nokkamiehinä toimivat israelilaiset serkukset Menahem Golan ja Yoram Globus. Yhtiö tuotti valtavan määrä toimintaelokuvia, joista valtaosa oli monilla mittareilla arvioituina kehnoja. Mutta eivät toki kaikki.

Dokumentissa esitellyistä leffoista erityisesti Pakojuna (1985) jäi kiinnostamaan, koska en ollut elokuvaa aiemmin nähnyt. Andrei Konchalovskin ohjaamassa toimintaelokuvassa kaksi vankia (Jon Voight, Eric Roberts) karkaa alaskalaisesta vankilasta ja aloittaa pakomatkan tavarajunan kyydissä. Alku sujuu karkulaisten kannalta hyvin, mutta sitten junankuljettaja saa sydänkohtauksen ja juna lähtee kiitämään hallitsemattomasti läpi talvisen Alaskan.

Elokuvamainos Helsingin Sanomissa 12.7.1986. Elokuvaa esitettiin elokuvateatteri Maximissa.

Elokuva perustuu japanilaisen mestariohjaaja Akira Kurosawan tarinaan ja ohjauksesta vastaa venäläinen Konchalovski, joka on tehnyt yhteistyötä toisen mestariohjaajan Andrei Tarkovskin kanssa (esim. Andrei Rublev -elokuvan käsikirjoitus).

Jatka lukemista ”Pakojuna”

Parasite

(Gisaengchung, Etelä-Korea 2019)

Ohjaus: Bong Joon-ho
Pääosissa: Song Kang-ho, Lee Sun-kyun, Cho Yeo-jeong, Choi Woo-shik

Parasite (2019)

Pääsin vihdoin viime torstaina katsomaan eteläkorealaisen Bong Joon-hon ohjaaman ja käsikirjoittaman Parasite-elokuvan, josta on pöhisty leffapiireissä jo pidemmän aikaa. Suomessa elokuva saapui teatterilevitykseen 31.1.2020 ja tänään 2.3.2020 julkaistujen katsojatilastojen mukaan elokuvan on nähnyt Suomessa jo 129 596 katsojaa minun lisäkseni.

Parasite on palkittu muun muassa Cannes’n elokuvajuhlilla ja viimeksi helmikuussa Oscar-gaalassa muun muassa parhaana elokuvana. Tapaus oli ainutlaatuinen, koska ulkomainen elokuva ei ole aiemmin voittanut parhaan elokuvan Oscaria. Jopa presidentti Donald Trump noteerasi voiton omalla tavallaan, ks. NYT-juttu.

Katselukokemuksen kannalta on parempi, mitä vähemmän elokuvasta tietää etukäteen. Sen verran voi turvallisesti kuitenkin sanoa, että elokuva kertoo nelihenkisestä eteläkorealaisesta perheestä, joka sinnittelee hyvin pienillä tuloilla. Kun perheen pojalle avautuu mahdollisuus opettaa englantia varakkaan perheen tyttärelle, koko perhe tarttuu oljenkorteen.

Jatka lukemista ”Parasite”

The Irishman

(USA 2019)

Ohjaus: Martin Scorsese
Pääosissa: Robert De Niro, Al Pacino, Joe Pesci

Mistä tunnistaa keskimääräistä paremman tai jopa erinomaisen elokuvan? Varmasti monestakin asiasta, mutta hyviä tunnusmerkkejä ovat toistuvat oho- ja vau-elämykset sekä se, ettei elokuvan haluaisi päättyvän, kun lopputekstit alkavat rullata.

Martin Scorsesen ohjaama The Irishman on tällainen keskimääräistä parempi, erinomainen elokuva. Elokuva kestää 3,5 tuntia, joten on aikamoinen saavutus, että katsoja haluaa yhä lisää.

En valitettavasti nähnyt The Irishman -elokuvaa teatterissa. Sen sijaan katsoin teoksen kotisohvalla, kuten yli 26 miljoonaa muutakin Netflix-asiakasta elokuvan ensimmäisellä esitysviikolla. Jouduin jakamaan katselun kahdelle peräkkäiselle illalle, koska lapsiperheen arjessa ei ylimääräisiä tunteja ole. Silti katselukokemus oli vaikuttava.

Jatka lukemista ”The Irishman”