(USA 2021)
Ohjaus: Renny Harlin
Pääosissa: Pierce Brosnan, Rami Jaber, Tim Roth, Nick Cannon
Ohjaaja Renny Harlinin uusin elokuva The Misfits on viihdyttävä rikosjännäri, jossa entisen Bond-tähden Pierce Brosnanin esittämä huippuvaras pyritään värväämään Robin Hood -henkisen joukkion avuksi suureen kultavarkauteen. Kullat on tarkoitus vohkia Tim Rothin esittämän kieron liikemiehen omistaman huippumodernin vankilan holvista.
Harlinilla on meneillään kohtuullisen tiivis elokuvien julkaisuputki koronapandemian pahimman vaiheen jälkeen. Hong Kongissa ja Kiinassa kuvattu toimintajännäri Bodies at Rest (2019) tuli teattereihin Suomessa 18.6.2021. Yhdistyneissä arabiemiraateissa kuvattu The Misfits julkaistiin digitaalisena ostoelokuvana 28.6.2021 (vuokraus 19.7.2021). Seuraavaksi on vuorossa vielä viime kesänä Suomessa kuvattu Luokkakokous 3, jonka ensi-ilta on 28.7.2021.
The Misfits on komediallisilla sävyillä toteutettu pankkiryöstöleffa, jonka ensisijainen tarkoitus on viihdyttää katsojia. Tässä tavoitteessa se onnistuu 1,5 tunnin kestonsa ajan. On kalliita kelloja, nopeita autoja, kiiltävää kultaa, ylellisiä hotelleja ja kauniita ihmisiä.
Lähi-Idässä ja etenkin Qatarissa elokuvan on nähty olevan Qatarin vastainen ja sen esittäminen teattereissa on peruttu. Elokuvan kuvitteellisen Jazeristanin ja terroristien on tulkittu kuvastavan Qataria. En osaa ottaa tähän väitteeseen kantaa, mutta lienee selvää, että esityskiellossa on kyse enemmän reaalimaailman poliittisesta tilanteesta kuin fiktiivisen viihde-elokuvan sisällöstä.
Harlinille tilanne ei ole aivan uusi, koska myös ohjaajan esikoiselokuva Jäätävä polte (1986) kiellettiin aikoinaan. Tuolloin esityskielto langetettiin Suomessa ja syynä oli elokuvan antama kielteinen kuva Neuvostoliitosta. Niin se maailma muuttuu.
Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / levittäjän sivu